Niin kuin olen monasti blogissa toistellut, on Jalo ollut todella helppo yksilö Saidaan verrattuna. Kuitenkin jo kolmen kuukauden iästä lähtien siinä on vahvistunut yksi piirre, joka tuo omat haasteensa etenkin arkitottelevaisuuteen ja hallintaan, nimittäin itsenäisyys. Tai varmaankin joku asian paremmin tunteva osaisi analysoida koiraa paremmin, mutta omaan silmään se vaikuttaa itsenäisyydeltä yhdistettynä melkoiseen vilkkauteen. Tämän puolesta puhuu myös se, että Jalolla ei ole koskaan ollut ongelmia yksin jäämisen kanssa, toisin kuin aikoinaan Saidalla.
Tämä "ongelma" tulee esiin lähinnä metsälenkeillä. Jalolle ei ole ongelma eikä mikään irrota vapaana ollessaan meikäläisestä kauas ja itsevarmana etenee metsässä siihen malliin, että tähän suuntaanhan me mennään, kun ei muita suuntia ole. Täydessä umpimetsässä tilanne ei ole näin paha, mutta välittömästi, kun edessä on hiekkatie tai pieninkin kinttupolku niin Jalo lähtee painamaan sitä laukalla eteenpäin, ja eteenpäin, ja eteenpäin. Eikä noissa risuisissa umpimetsissä aina jaksaisi tallata, mieluiten ei koskaan :)
En ole koskaan minkään koiran kanssa tehnyt sitä, että seuraisin koiraa, vaan teen pennusta saakka selväksi, että pentu seuraa minua tai sitten mennään eri teille. Lisäksi olen lenkeillä tehnyt TODELLA paljon suunnanmuutoksia ja useimmiten lenkit saattavat kestää parikin tuntia, vaikka matkaa taittuu kartalla vain pari kilometriä. Edestakaisin seilatessa menee mukavasti aikaa ;) Ja kyse ei siis ole tottelemattomuudesta vaan Jalo kyllä tulee kutsusta luokse jopa silloin, kun törmätään koiriin. Mutta sillä tuntuu olevan käsittämätön tiedon jano, loputon uteliaisuus, nopeat jalat ja vilkas mieli, mitkä vievät sitä metsässä kuin höyryjuna. Vai eikö pentu halua olla lähellä minua. En erityisemmin pidä pennuista ja niiden mielentiloista, joten itselle tämä aika on lähinnä sietämistä (kaikki lukijat kauhistelevat varmasti tätä, kun pentuajan pitäisi olla parasta aikaa:)
Pentu siis seuraa (missä menen) kyllä ja katselee taakseen, mutta etenee mahdottoman kauas. Jos hävittää meikäläisen niin tulee välittömästi siis etsimään. Jos olen kadoksissa pidemmän aikaa, niin tulee jopa hätä, mutta sillä sekunnilla kun löytää meikäläisen, niin eikun matka jatkuu, nyt kun taas tietää missä emäntä on. Ongelmia syntyy lähinnä siitä, että kun hallinta ei vielä ole millään tasolla, niin on pelottavaa kuljeskella metsissä, kun ei tiedä mitä tulee vastaan. Ihmisiä, muita koiria, hevosia (näitäkin on tullut) tai vastaavia. Ja Jalo vielä pudottaa jonkun ratsastajan selästä, kun säikyttää hevosen.
Ja vielä siis pitää selvittää, että nameja alkuun käytin hetken, kun tuli luokse jne., mutta huomasin hyvin äkkiä, että Jalo ei palkkaudu metsässä millään namilla, vaikka miten ahne on. Se palkkautuu niin hyvin metsän antimista (hajuista, kanin paskasta jne.), että ei millään malttanut aikoinaan edes odottaa että kaivan namin, niin lopetin palkkaamisen hyvin äkkiä (siis kehuilla tietenkin ja silittelyllä palkitsen edelleen). Asiaa pohtineena ajattelin kokeilla pienimuotoista jääkautta. Josko kyse on arvostuksesta, olisiko Jalo enemmän hollilla, jos en antaisi sille niin paljon huomiota. Saidaan tämä ei aikoinaan tehonnut, mutta Jaloon voisi ehkä tehota. Aika näyttää. Jos jollain on ideoita tai kokemuksia vastaavasta tai muutoin analyysia tilanteesta niin kertokaa ihmeessä. Ajattelenko vain liian monimutkaisesti ja kyse on pelkästään ylivilkkaasta pennusta, jolla on tuhottoman paljon mielenkiintoista tarkistettavaa ulkomaailmassa :)
Saida (Cimramin ilopilleri)
torstai 27. helmikuuta 2014
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Kohti kiharoiden NOME-WT koetta.. tai sitten ei ;)
Tänään käväisin Lauran kanssa treenaamassa viimeisiä kertoja ennen muuttoa Hämeenlinnaan. Vuorossa oli (jälleen kerran) ohjauksia ja vähän markkeerauksia. Tavoitteena oli vahvistaa eteenmenoa. Teemana oli muistiohjaus. Tehtiin muutama ohjaus valittuun paikkaan. Sen jälkeen vietiin samaan paikkaan dami siten, että koira näki pudotuksen. Tämän jälkeen otettiin käännös vasempaan, jonne tuli markkeeraus. Markkeerauksen noudon jälkeen käännyttiin takaisin ohjauslinjalle ja siitä eteenlähetys. Harjoitus meni melko hyvin.
Muistiohjausten lisäksi harjoiteltiin myös linjaohjausta ja tavoitteena on vahvistaa koiralle vanhoista muistipaikoista ylitse etenemistä. Laura asetti koiran nähdessä (vaikka Saida katseli jonnekin aivan muualle:) linjaan peräkkäin muutaman metrin välein kolme damia. Damit Saida haki oikeassa järjestyksessä. Tehtiin lisäksi muutamia perusohjauksia siten, että ensin motivoidusti ja kun Saida palautti, niin Laura vaivihkaa vei samaan paikkaan uuden damin. Hyvin se Saida sinne eteni myös näillä ei-motivoiduilla ohjauksilla.
Tulipa toisaalta myös ongelmakohtia esiin. Välillä Saida jostain syystä saa päähänsä toimia täysin itselleen oudolla tavalla, kerran mm. pudotti damin, kun tuli jotain äärettömän mielenkiintoista vastaan :) En siedä moista pokkurointia lainkaan, niin karjaisin ja kielsin ja tehtiin homma uudestaan. Saida ottaa minun kielloista itseensä ja hieman lannistuu, mutta en voi jättää tuollaisia huomioimatta, koska Saida on koira, joka vie koko käden jos sille antaa edes pikkusormen.
Ja toinen runsaasti toistoja vielä vaativa asia on lähipillitys. Tehtiin harjoitus, missä haetutin ohjausdamin samasta kohtaa kuin aikaisemmin. Saidan palauttaessa Laura pudotti damin linjalle, mutta hieman lyhyemmälle matkalle kuin edellinen. Suunnitelmana oli siis tehdä pillipysäytys linjalla ja lähipillityksellä saada dami linjan keskeltä talteen. Suunnitelma hyvä, toteutus hieman puutteellinen. Saida kyllä pysähtyi pillistä, mutta aloittaessani lähipillityksen, Saida oli sitä mieltä, että dami on samassa paikassa kuin ensimmäinen ja lähti etenemän sinne. No muutaman kerran yritin ohjata, mutta melko huonolla menestyksellä. Lopulta Saida kuitenkin huomasi damin ja palautti. Koska näin huonoon suoritukseen ei pidä lopettaa, niin lopuksi tein vielä yhden vastaavan harjoituksen eli dami pidemmälle matkalle motivoituna ja Saidan palauttaessa dami pudotetaan linjan puoleen väliin. Nyt Saida pysähtyi toisella lähetyksellä hyvin ja lähipillityksellä ryhtyi etsimään damia välittömästä läheisyydestä, eikä enää lähtenyt kauemmas alkuperäiselle paikalle. Tästä harjoituksesta viisastuneena tarvitsee treenata huomattavasti enemmän lähipillitystä ja sitä, että koira todellakin alkaa etsiä juuri oikeasta kohdasta eikä haahuile kauemmas. Tätä varten kai treenataan, että huomataan, missä on parantamisen varaa :)
Jossain kohtaa haaveilin osallistumisesta Kiharakerhon NOME-WT-kokeeseen huhtikuussa. Tällä hetkellä kyllä tuntuu kaukaiselta, kun treeniaikaa on vain reilu pari kuukautta. Toisaalta, jos päätän osallistua, niin (kuin teen jokatapaukssessa eli) otan sen vain treenimahdollisuutena. Saidalle kun oudot paikat ja ympäristö ovat se suurin haaste :) Niin kuin Lauran kanssa on monasti naurettu, on se ALO-0 tulos siinä missä ykkönenkin :D
Muistiohjausten lisäksi harjoiteltiin myös linjaohjausta ja tavoitteena on vahvistaa koiralle vanhoista muistipaikoista ylitse etenemistä. Laura asetti koiran nähdessä (vaikka Saida katseli jonnekin aivan muualle:) linjaan peräkkäin muutaman metrin välein kolme damia. Damit Saida haki oikeassa järjestyksessä. Tehtiin lisäksi muutamia perusohjauksia siten, että ensin motivoidusti ja kun Saida palautti, niin Laura vaivihkaa vei samaan paikkaan uuden damin. Hyvin se Saida sinne eteni myös näillä ei-motivoiduilla ohjauksilla.
Tulipa toisaalta myös ongelmakohtia esiin. Välillä Saida jostain syystä saa päähänsä toimia täysin itselleen oudolla tavalla, kerran mm. pudotti damin, kun tuli jotain äärettömän mielenkiintoista vastaan :) En siedä moista pokkurointia lainkaan, niin karjaisin ja kielsin ja tehtiin homma uudestaan. Saida ottaa minun kielloista itseensä ja hieman lannistuu, mutta en voi jättää tuollaisia huomioimatta, koska Saida on koira, joka vie koko käden jos sille antaa edes pikkusormen.
Ja toinen runsaasti toistoja vielä vaativa asia on lähipillitys. Tehtiin harjoitus, missä haetutin ohjausdamin samasta kohtaa kuin aikaisemmin. Saidan palauttaessa Laura pudotti damin linjalle, mutta hieman lyhyemmälle matkalle kuin edellinen. Suunnitelmana oli siis tehdä pillipysäytys linjalla ja lähipillityksellä saada dami linjan keskeltä talteen. Suunnitelma hyvä, toteutus hieman puutteellinen. Saida kyllä pysähtyi pillistä, mutta aloittaessani lähipillityksen, Saida oli sitä mieltä, että dami on samassa paikassa kuin ensimmäinen ja lähti etenemän sinne. No muutaman kerran yritin ohjata, mutta melko huonolla menestyksellä. Lopulta Saida kuitenkin huomasi damin ja palautti. Koska näin huonoon suoritukseen ei pidä lopettaa, niin lopuksi tein vielä yhden vastaavan harjoituksen eli dami pidemmälle matkalle motivoituna ja Saidan palauttaessa dami pudotetaan linjan puoleen väliin. Nyt Saida pysähtyi toisella lähetyksellä hyvin ja lähipillityksellä ryhtyi etsimään damia välittömästä läheisyydestä, eikä enää lähtenyt kauemmas alkuperäiselle paikalle. Tästä harjoituksesta viisastuneena tarvitsee treenata huomattavasti enemmän lähipillitystä ja sitä, että koira todellakin alkaa etsiä juuri oikeasta kohdasta eikä haahuile kauemmas. Tätä varten kai treenataan, että huomataan, missä on parantamisen varaa :)
Jossain kohtaa haaveilin osallistumisesta Kiharakerhon NOME-WT-kokeeseen huhtikuussa. Tällä hetkellä kyllä tuntuu kaukaiselta, kun treeniaikaa on vain reilu pari kuukautta. Toisaalta, jos päätän osallistua, niin (kuin teen jokatapaukssessa eli) otan sen vain treenimahdollisuutena. Saidalle kun oudot paikat ja ympäristö ovat se suurin haaste :) Niin kuin Lauran kanssa on monasti naurettu, on se ALO-0 tulos siinä missä ykkönenkin :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)