Saidan kanssa oltiin ilmottauduttu Pia Heikkisen kokeeseen. VOI-koirakkoja oli paikalla kokeessa 9.
Rata ei taaskaan ollut onneksi vaikein mahdollinen. Toki tässä välissä on ajoittain treenailtu oikealla puolella seuraamista, joten olokin on jo hieman varmempi kuin aikoinaan ensimmäisessä VOI-startissa. Ja oli radalla sentään oikealla puolella juosten tehtävä pujottelu edestakaisin, joka on kaikkea muuta kuin helppo. Samoin hyppy oli punainen aksahyppy (valkoista vain keskellä) ja mietin, miten koira erottaa puomin vihreää nurmea vasten.
Rata tuntui varsin sujuvalta, vaikka itseä jännitti edelleen vähän, eikä Saidakaan tuntunut vielä niin rennolta kuin alempien luokkien starteissa. Edessä peruutuksessa Saida hipaisi jalkaa, samoin juosten pujottelussa törmättiin Saidan kanssa pienesti pariin otteeseen, mutta tuomari ei tainnut niitä nähdä, kun ei niistä rokottanut. Viimeisellä puolenvaihtokyltillä Saida oli hieman pihalla ja ajattelin, että kymppi napsahtaa, kun jouduin nanosekunniksi pysähtymään kyltin eteen, ennen kuin sain Saidan käännettyä. Itse käännös oli kyllä Saidalta napsakka. Toki tiedä sitten, miltä liike näytti ulospäin. Oman pään sisällä, kun kaikki tuntuu kestävän ikuisuuden suorituksen aikana. :D Tuomari ei virhettä kuitenkaan todennut, joten ei siitä miinuksia. Hyppykin onnistui manailuista huolimatta hyvin. Käytösruudussa ei ollut niin hyvässä tilassa kuin yleensä, mutta ehkä treenaamattomuus näkyy. Saida suoritti liikkeen kuitenkin varmasti.
Palkintojen jaossa sai täydellisesti yllättyä, kun tuomari kutsui hakemaan sadan pisteen paperia ja kommentoi meidän tekemistä sanoilla "aivan ihana rata". Sillä irtosi myös luokkavoitto. Toki tuomarin linja piti läpi kokeen ja kun tuli seurattua Iiris Harjunkin voi-luokkaa niin eipä sielläkään tuomari ihan kaikista hipaisuista rokottanut, joten ehkä oma taipumus natsimeininkiin on rally-tokossa vähän ylimitoitettua. :D Joten ansaittu voitto se oli joka tapauksessa. Hyvä Saida! Kesällä päästään toivottavasti ratatreeneihin mukaan, niin joskus uskaltaa oikeasti startata myös siellä mestarissa.
Tähän loppuun voi vetäistä myös yhteen tämän viikon Jari Kantoluodon luennon Tunteesta tekniikkaan. Hyviä, paljolti tuttujakin juttuja tuli paljon, mutta kertaus on opintojen äiti. Jotenkin välillä monet perusasiat tuppaavat unohtumaan, niin hyvä käydä välillä muistuttelemassa niitä mieliin ja kerätä motivaatiota treenaamiseen.
Kantoluodon metodissa koiran aktiivisuus on kaiken A ja O. Korkealla tai matalalla vietillä ei sellaisenaan ole itseisarvoa, vaan koira tuottaa sen vietin, minkä se ominaisuuksiltaan pystyy, kun se on oppinut olemaan itse aktiivinen. Sitä kautta tulee myös hyvä yhteistyö, missä palkat ovat toissijaisia ja yhteistyö ensimmäinen motivaattori. Helposti ohjaaja jää liian kiinni palkkoihin, jolloin koira jää niistä riippuvaiseksi, eikä kykene tai halua suoriutua tehtävistä ilman palkkaa. Tähän toki haluan mainita koiramateriaalin vaikutuksen. Saida on huomattavasti huonommin koulutettu (pentuaika) kuin Jalo, mutta sen miellyttämishalun ja.. no.. normaaliuden vuoksi se on ollut helpompi viedä surkeallakin koulutuksella kokeeseen, vaikkakaan sen viettitaso ei ole kovin korkea. Jalon aktiivisuutta on taas pennusta asti vaalittu, mutta sen äärimmäinen suhtautuminen muihin ihmisiin ja koiriin sekä miellyttämishaluttomuus on pakottanut rakentamaan Jalon suorituksen hallinnan ja palkan/haukunodotuksen varaan. Toki en kiellä etteikö Jalo myös tykkäisi itse tottiksesta, kun saa juosta, noutaa ja tehdä muita juttuja. Ei vain yksinketaisesti ole olemassa asiaa, josta Jalo saisi niin isot kiksit kuin esimerkiksi narttukoirista. Niinpä Jalon aktiivisuuden palkkaaminen asialla X ei valitettavasti kanna kokeisiin asti. Mutta onhan tuo harrastaminen onneksi muutoinkin edennyt. :D
Aktiivisuudella Kantoluoto tarkoittaa tiivistetysti keskittynyttä mielentilaa. Olisi vielä plussaa, jos keskittyminen kohde olisi ohjaaja. ;) Tätä tulee treenata paljon oudoissa paikoissa, eikä pidä asettaa koiralle vaatimuksia esimerkiksi uudessa hallissa, vaan pitäisi antaa koiran tarjota keskittynyttä kontaktia. Koiran kanssa ei pitäisi myöskään tehdä lajisuoritteita, jos sen keskittyminen ei ole sataprosenttisesti (tai ainakin melkein) ohjaajassa.
Monasti ohjaaja haluaa kontrolloida koiran käyttäytymistä treeneissä jo ennen kuin koiralla on varsinaista koulutusta taustalla. Ohjaaja kenties jännittää koulutuksessa, missä muut katsovat tai muutoin vain haluaa, että treeni etenee suunnitellusti, ja koira tekee mitä pyydetään. Kantoluodon mukaan, kun lähdetään vaatimaan koiralta asioita, kuten että ei saa haistella maata kentällä, ja vaatii kontaktia kenties pakotteilla, syntyy koiralle usein ajan myötä stressiä, joka voi pahentaa käytöstä ja yhteistyöhaluttomuutta mm. sijaistoimintojen muodossa. Jos koira on esimerkiksi kovin sosiaalinen tai kiinnostunut ympäristöstä, on Kantoluodon mielestä parempi yrittää nostaa ns. omia panoksia ja pyrkiä tehdä itsestä mielenkiintoisempi kuin estää koiraa tekemästä ei-toivottuja asioita.
Uskon, että useimmiten yhteistyöongelman syynä on palkan liian suuri merkitys, ei niinkään pakotteet yms, jos miettii esimerkiksi niitä nähtyjä rally-tokon koesuorituksia, missä koira ei ole lainkaan kuulolla ja kerätään hylsyjä yksi toisensa jälkeen. Muita syitä huonoon yhteistyöhön ovat esimerkiksi huono palkka ja väärästä tunnetilasta palkitseminen.
Aktiivisuuden vastakohtina Kantoluoto näkee passiiviuuden ja turhautuneisuuden. Näitä ei kuitenkaan pidä vältellä (esim passiivista koiraa kalastella), vaan ne pitää työstää pois maltilla ja vahvistaa oikeaa mielentilaa, kun koira sitä tarjoaa. Myöhemmin, kun koira osaa olla aktiivinen, sitä haastetaan entisestään, jotta koira oppii yhä paremmin hakeutumaan itse aktiiviseksi yhä vaikeammissa olosuhteissa.
Kantoluoto toi myös esiin saman kuin Balli eli koiran vastuun ottamisen. Koiralle annetaan vastuu treenistä, ja koiran tulee miettiä itse, miten se saa palkan. Pakottamalla tai kalastelemalla koiralta otetaan pois vastuu treenistä, mikä tekee koirasta paitsi passiivisen myös kenties tylsistyneen, kun ohjaaja "ratkaisee kaikki ongelmat" koiran puolesta. Kun koira joutuu itse ottamaan vastuun yhteistyöstä, on yhteistyö myös todennäköisesti syvempää, jolloin ulkopuoliset häiriötkään eivät vaikuta koiraan nin helposti.
Nämäkin muistiinpanot on syytä kaivaa taas esiin, kun seuraava pentu astuu taloon. Sitten joskus tulevaisuudessa. :)







