Saida (Cimramin ilopilleri)

Saida (Cimramin ilopilleri)

maanantai 7. toukokuuta 2018

FMBB 2018

Vuorossa melkoinen tarina runsaan kuvakavalkaadin kera. :) Niin sitä ollaan yhtä huikeaa kokemusta rikkaampana Sloveninan FMBB-kisojen jälkeen. Päästiin kuin päästiinkin matkaan, vaikka vielä viimeisinä päivinä Jalo päätti kehittää itselleen niin pahan ruokareaktion, että käveli useamman päivän kolmella jalalla, kun tassu oli huonona. Matka alkoi keskiviikko iltapäivänä viikkoa ennen kisojen alkua 32 tunnin risteilyllä Saksan Travemündeen, minkä aikana tassu onneksi rauhoittui, kun Jalo ei syönyt mitään. Juoksujen osalta lopuillaan oleva hyttikaverin koira kun vei kaiken Jalon huomion. Tassu sentään rauhoittui ja päätin, että mennään pelkässä nappulalla koko reissu ja jäljellekin hain esinepalkaksi RC:n vastaavaa märkäruokaa, ettei vahingossakaan enää kehitetä mitään tassuvaivoja ennen kisoja.



laivasankarit Fanni ja Jalo <3


Saksan puolelle päästiin torstaina myöhään illalla. Jaksettiin ajaa pari tuntia Hannoveriin, missä pysähdyttiin yöksi nukkumaan muutamaksi tunniksi. Aamulla matka jatkui Sloveniaan, vaikka matka takkusikin Etelä-Saksassa jonkin verran ruuhkien vuoksi. Perjantai illalla puolen yön aikaan oltiin vihdoin Sloveniassa.

Hannoverin huhtikuinen aamu
 
menomatkan aamupalaa


menomatkan ruuhkissa pysähdyttiin lenkkeilemään Etelä-Saksaan



hotellin melko täydelliset lenkkimaastot
Viikonloppuna treenattiin A:ta, B:tä ja C:tä ahkerasti ja nautittiin upeista maisemista, hyvästä seurasta ja lämpimistä illoista. Hotellimme Majerija sijaitsi viinitilojen keskellä vuoristomaisemassa vähän kauempana keskustasta, joten kohteeseen päästyämme ei tarvinnut lomafiilistä kauheasti kaivella. :) Sunnuntaina ehdittiin vielä käydä eläinlääkärin tarkistuksessa ja pikavisiitillä stadikalla. Maanantaina aamulla vuorossa olivat viralliset harjoitukset. Harjoitukset meni Suomen joukkueen osalta hyvin. Muutoin Jalo lepäili maanantain. Tiistaina vielä jäljestettiin ja iltapäivällä piipahdettiin avajaisissa ja illalla olikin jo arvonnat. Koiraa ei onneksi avajaisiin tarvinnut ottaa. Läpöä oli päivisin melkeinpä 30 astetta ja Suomen nollakeleistä saapuneille koirille lämpö otti koville.

lepoa hotellihuoneessa

avajaistunnelmia

avajaisnäytös


Arvoin meille jäljen heti seuraavalle päivälle, torstaille tottiksen ja perjantai aamulle purut. Arvontojen jälkeen jotenkin iskostui itsellekin päähän, että todellakin kisaamaan ollaan lähdössä ja rento lomafiilis jäi hieman taka-alalle. Yöt sentään sai nukuttua varsin hyvin jännityksestä huolimatta.

Keskiviikko aamuna saavuin jäljen tapaamispaikkaan ajoissa. Homma oli kussut huolella jo aamun jäljestäjille ja aikatauluilla saattoi heittää vesilintua. Jäljille lähdettiin ajamaan tunti myöhässä ja lopulta meidät jätettiin hiekkatien varteen odottamaan kommenteille "odottakaa tässä kunnes tulen takaisin". Ei ollut mitään käsitystä milloin päästäisiin pellolle, mutta onneksi joukkuejohtaja saapui seuraksi kun aiemmat suomalaisten jäljet oli ajettu. Samalla ehti kävelyttää koiraa pariin otteeseen. Jonkin verran meitä pompoteltiin vielä paikasta toiseen ja saatiin kokoajan ristiriitaista tietoa siitä, milloin oma jälki olisi. Lopulta kuitenkin jäljentekijä kutsui meidät suuntaansa.

Ilmoittautuminen sujui englanniksi ja Jalo lähti matkaan varmasti. Jälki eteni kuin raiteilla, myös kulmat, ja pari ekaa esinettä oli täydellisiä. Lopulta tultiin kolmannelle esineelle, minkä Jalo merkkasi, muttei jostain syystä ilmaissut. Viimeisestä esineestä lähti siis 7p. Lopulliset pisteet olivat 88, mikä kahdella esineellä oli aivan supertulos. Ehdittiin todella vähän jäljestää ennen koetta eikä Jalolla ollut yhtään kokeenomaista tyhjää jälkeä alla, joten jäljestämiseen olin enemmän kuin tyytyväinen. Esine oli pikemminkin tapaturma kuin mikään Jalon "mielenosoitus" esineitä kohtaan. Jalon jälkeä näkee vähän täällä: Tämä on Gentlemanni FMBB 2018 A88. Joukkuejohtaja Emma kuvasi jäljen FMBB-ryhmään livestreaminä ja olen tuon kuvannut näytöltä, joten laatu on kammottavaa mutta näkee siitä sentään jotain. :)






Seuraavana iltapäivänä oli sitten tottisten vuoro. Kentän sisäpuolelle mentäessä aurinko porotti kuumasti eikä missään ollut varjoa. Laitoin Jalon maahan odottelemaan, mutta kuumuuden takia Jalo veto lonkalle kokoajan. Vähän mietitytti, että kellahtaako Jalo paikallaolossa kyljelleen, kun ei meinannut alussakaan jaksaa maata ryhdikkäästi. Paikallaolopaikalle oli onneksi juuri tullut varjo ja varsinaista paikallaoloa ei sentään tarvinnut suorittaa suorassa auringon paisteessa. Haettaessa paikkiksesta Jalo oli hyvässä tilassa, mutta eteenlähetyksen aikana Jalo joutui olemaan auringossa enkä saanut sitä laittaa maahan niin kuin olen treenannut vaan koira piti pitää perusasennossa odotuksen ajan, eikä Jalo tuntunut niin pirteältä kuin yleensä. Seuraamisessa Jalo tuntui hieman väsyneemmältä kuin yleesä. Kuumuus verotti jonkin verran, mutta kontaktia Jalo ei pudotta onneksi koskaan ja juoksuissa ja käännöksissä oli todella hyvin mukana.




Istumisessa taisi lämpö tehdä tehtävänsä, kun Jalo jäi seisomaan. Yksi lisäpiste lähti kuulemma vielä siitä, kun menin takaisin koiran viereen ja Jalo linttakorvana laittoi korvat alas. Näitä kun ei sattuneesta syystä ole treenattu, niin koira vähän hämmentyi. Lopuissa jäävissä ja luoksetuloissa Jalo oli pirteä ja teki hyvät liikekokonaisuudet.

Tasamaanouto oli hyvää peruskamaa. Hyppyesteellä teki muuten hyvän noudon, mutta taisi kuumuus painaa ja koski takaisin tullessa esteeseen. A-estenouto oli priimaa, mutta tekniikkaa pitää muistutella taas, että malttaa tulla esteeltä vähän alas ennen hyppyä. Itse keskityin omaan ohjaamiseen, apuja en koiralle koskaan anna, mutta nyt tein vielä keskittyneesti jaksotukset sekä noudoissa että luoksetuloissa, ja niihin olin tyytyväinen. Eteenmenossa lähti todella hyvin ja voimakkaasti, mutta koska ei oltu ehditty treenata maahanmenoa tässä liikkeessä, niin Jalo tarvitsi tuplakäskyn. Tämän jälkeen vilkaisin tuomaria joka totesi hymyillen ja olkia kohauttaen, että "It happens".





Kun lähdin hakemaan koiraa, kuulin tuomarin toteavan toiselle tuomarille, että "not so bad". Kun palasin arvosteluun, tuli toinen tuomari onnittelemaan ja kättelemään. Vähän ihmettelin, että tämäkö on täällä tapana. Arvostelu kuitenkin alkoi hämmentävillä sanoilla, kun tuomari totesi, että meidän tottis olis juuri sitä mitä he haluavat nähdä. Koira on avoin ja silti vietikäs ja halukas tekemään töitä, ei lainkaan hermostunut ja sitä ohjattiin urheilullisesti (tarkoittaa siis korrektisti ja ei siten, että yritetään peittää "puutteita" esimerkiksi huonolla jaksottamisella tai "pienoisilla" avuilla.) Vähän siinä meni sanattomaksi ja loppupistemäärä oli kaikista liikevirheistä huolimatta 85, mikä oli käsittämätöntä. Ilman kaikkia virheitä olisimme saanneet 94-96 tottiksen MM-kisoissa. Se jos joku lämmitti mieltä. Jälkeenpäin luin myös Mia Skogsterin kirjoituksen Suomen joukkueen sivuilla, missä hän kehotti katsomaan meidän tottelevaisuuden, mikäli kisojen tiukka arvostelu mietityttää. Onhan se kiva myös tuon luokan tekijältä saada moinen kommentti. Kiva, että oma tyyli tehdä tottista koiralle saa positiivista palautetta.

Perjantai aamuna kello soi viiden jälkeen aamulla, kun halusin olla jo kuuden aikaan stadikalla. Purujen oli määrä alkaa 6:50. Yön aikana tuuli oli kuitenkin yltynyt eivätkä piilot meinanneet pysyä pystyssä. Päästiinkin aloittamaan purut noi tunnin myöhässä.


Jalon virittelyt meni ok. Piilonkierroissa sitten karkasi kuin karkasikin kutoselle nelosen sijaan, mutta Jalon kanssa se on nyt positiivinen ongelma, kun miettii, miten vaikeita tunnetilaongelmia kutosella oli viime vuonna ja vielä talvellakin. Piilovartiointi meni hyvin ja siitä saimmekin yhtenä harvana kisojen koirakkona excellentin. <3 Hallintaan otto oli ok. Pakopaikalle siirtymisessä tuli itseltä huono jaksotus maahan-käskyssä ja Jalo tarvitsikin sitten tuplakäskyn. Pako ok. Selässä vähän oli edessä, mutta piti paikkansa ja iski hyvin. Samoin sivarit oli ok. Pitkässä liikkeessä sai kuvien perusteella vajaan otteen, mutta korjasi heti. Eteni kuitenkin loppuun asti vauhdilla eikä ollut aikomustakaan vaihtaa viettiä. Yhden kerran ehdittiin tätäkin treenata, joten selkeästi ollaan oikealla tiellä. Samalla mokella oli monen koiran kanssa vaikeuksia, jos vähänkään tulivat "äijää kohti", joten ilmeisesti Jalo tuli selkeästi hihaan. Uudelleenhyökkäyksen jälkeen tuli automaatti-irrotus. Sentään selvittiin viimeiseen irrotukseen asti ilman automaattia. Jalo keksi talvella yhtäkkiä, että voi itse irroittaa, kun kuormitus loppuu, joten tässä työstettävää tälle vuodelle. Puruista virheistä huolimatta hyvä C81.




Purujen jälkeen iski hieman tyhjä olo. Kisat on todella ohi. Myös muut suomalaiskoirakot saivat tuloksen, joten superhieno joukkue meillä oli, vaikka lähes kaikki olivat ensikertalaisia. Hieno fiilis jäi siitä, että saatiin vahva tulos (254) näinkin surkealla valmistautumisella (alle 10 purutreeniä rm:ien jälkeen ja alle 10 jälkeä talven jälkeen, pari ulkotottista sulalla kentällä) eikä jääty lopulta kuin kahdeksan pistettä superfinaalipaikasta. Ei siis kaukana olla. Toki se vaatii liikevirheettömän suorituksen. Näissä kisoissa ei ole varaa virheisiin, jos meinaa menestyä. Jos vaikka vielä joskus pääsisi toistamiseen kansainvälisiin kisoihin vähän paremmalla valmistautumisella katsomaan mihin asti sitä rahkeet voisi riittää. Näissä kisoissa lopullinen sijoitus oli 42/143, joten onnistuttiin hienosti jättämään sata maailman parasta suojelukoirakkoa taaksemme.


Jalo oli alun tyttöhuuman jälkeen mitä mainiointa matkaseuraa. Se ottaa rennosti autossa ja sen voi jättää huoletta hotellihuoneeseen vapaaksi yksinään pitkäksikin aikaa. Yöt nukuttiin isolla parisängyllä mukavasti ja Jalon ruokahalukin palautui heti hotelliin päästyämme. Myöskään Suomen joukkueen toinen juoksunarttu, joka aloitti juoksunsa juuri ennen reissua, ei juuri Jaloa enää Sloveniassa haitannut. Kyllä sitä tämän kokemuksen jälkeen viitsii toistekin Jalon kanssa lähteä reissaamaan. Toivottavasti päästäisiin nyt treenaamaan edes joten kuten säännöllisesti niin voisi oikeasti havitella paikkaa myös FCI MM-joukkueessa, mikäli SM-kisoihin päätetään osallistua. Tulokset olisi näillä näkymin nyt kasassa.

Lopuksi vielä kisamaa Slovenian ja Vipavan hehkutusta. Mitä mainioin matkakohde ja pääsee näkemään aitoa Slovenialaista elämää, kun matkustaa Vipavan kaltaiseen pienempään kylään. Joka puolella on vihreää vuoristoa eivätkä sadepilvet usein kylään yllä juuri vuoristojen takia. Tuuli voi tosin riepotella ajoittain melko voimakkaasti. Lenkkimaastoja löytyy suht läheltä vuoristoilta upeine maisemineen ja jo pelkästään paikallisten viinitarhojen ympäristössä ulkoilu rentouttaa mielen totaalisesti. Ihmiset ovat käsittämättömän ystävällisiä ja avoimia. Liikennejärjestelyt ovat huippuluokkaa, kun vertaa takahikiä-Suomeen ja matkanteko on ruuhkista huolimatta suht leppoisaa. Seuraavaa matkakohdetta suunnittelevalle en voi kuin suositella. <3<3
C-osan jälkeen extempore reissu Venetsiaan


Huokausten silta

Paluumatkalla Suomeen Jaloa jaksoi vielä hymyilyttää :)

Maailmanmatkaaja <3









lauantai 7. huhtikuuta 2018

RTK3 Saida ja "Tunteesta tekniikkaan"

Koekausi korkattiin tänään Hausjärvellä FMBB-kisoihin matkaavan toko-joukkueen tueksi järjestetyissä rally-toko-kisoissa.  Olin ilmoittanut Saidan vain yhteen kokeeseen, vaikka hallissa oli vierekkäisillä kentillä kokeet ja monet kilpailijat starttasivatkin sekä Pia Heikkisen että Iiris Harjun valvovan silmän alla.


Saidan kanssa oltiin ilmottauduttu Pia Heikkisen kokeeseen. VOI-koirakkoja oli paikalla kokeessa 9.


Rata ei taaskaan ollut onneksi vaikein mahdollinen. Toki tässä välissä on ajoittain treenailtu oikealla puolella seuraamista, joten olokin on jo hieman varmempi kuin aikoinaan ensimmäisessä VOI-startissa. Ja oli radalla sentään oikealla puolella juosten tehtävä pujottelu edestakaisin, joka on kaikkea muuta kuin helppo. Samoin hyppy oli punainen aksahyppy (valkoista vain keskellä) ja mietin, miten koira erottaa puomin vihreää nurmea vasten.


Rata tuntui varsin sujuvalta, vaikka itseä jännitti edelleen vähän, eikä Saidakaan tuntunut vielä niin rennolta kuin alempien luokkien starteissa. Edessä peruutuksessa Saida hipaisi jalkaa, samoin juosten pujottelussa törmättiin Saidan kanssa pienesti pariin otteeseen, mutta tuomari ei tainnut niitä nähdä, kun ei niistä rokottanut. Viimeisellä puolenvaihtokyltillä Saida oli hieman pihalla ja ajattelin, että kymppi napsahtaa, kun jouduin nanosekunniksi pysähtymään kyltin eteen, ennen kuin sain Saidan käännettyä. Itse käännös oli kyllä Saidalta napsakka. Toki tiedä sitten, miltä liike näytti ulospäin. Oman pään sisällä, kun kaikki tuntuu kestävän ikuisuuden suorituksen aikana. :D Tuomari ei virhettä kuitenkaan todennut, joten ei siitä miinuksia. Hyppykin onnistui manailuista huolimatta hyvin. Käytösruudussa ei ollut niin hyvässä tilassa kuin yleensä, mutta ehkä treenaamattomuus näkyy. Saida suoritti liikkeen kuitenkin varmasti.


Palkintojen jaossa sai täydellisesti yllättyä, kun tuomari kutsui hakemaan sadan pisteen paperia ja kommentoi meidän tekemistä sanoilla "aivan ihana rata". Sillä irtosi myös luokkavoitto. Toki tuomarin linja piti läpi kokeen ja kun tuli seurattua Iiris Harjunkin voi-luokkaa niin eipä sielläkään tuomari ihan kaikista hipaisuista rokottanut, joten ehkä oma taipumus natsimeininkiin on rally-tokossa vähän ylimitoitettua. :D Joten ansaittu voitto se oli joka tapauksessa. Hyvä Saida! Kesällä päästään toivottavasti ratatreeneihin mukaan, niin joskus uskaltaa oikeasti startata myös siellä mestarissa.

Tähän loppuun voi vetäistä myös yhteen tämän viikon Jari Kantoluodon luennon Tunteesta tekniikkaan. Hyviä, paljolti tuttujakin juttuja tuli paljon, mutta kertaus on opintojen äiti. Jotenkin välillä monet perusasiat tuppaavat unohtumaan, niin hyvä käydä välillä muistuttelemassa niitä mieliin ja kerätä motivaatiota treenaamiseen.


Kantoluodon metodissa koiran aktiivisuus on kaiken A ja O. Korkealla tai matalalla vietillä ei sellaisenaan ole itseisarvoa, vaan koira tuottaa sen vietin, minkä se ominaisuuksiltaan pystyy, kun se on oppinut olemaan itse aktiivinen. Sitä kautta tulee myös hyvä yhteistyö, missä palkat ovat toissijaisia ja yhteistyö ensimmäinen motivaattori. Helposti ohjaaja jää liian kiinni palkkoihin, jolloin koira jää niistä riippuvaiseksi, eikä kykene tai halua suoriutua tehtävistä ilman palkkaa. Tähän toki haluan mainita koiramateriaalin vaikutuksen. Saida on huomattavasti huonommin koulutettu (pentuaika) kuin Jalo, mutta sen miellyttämishalun ja.. no.. normaaliuden vuoksi se on ollut helpompi viedä surkeallakin koulutuksella kokeeseen, vaikkakaan sen viettitaso ei ole kovin korkea. Jalon aktiivisuutta on taas pennusta asti vaalittu, mutta sen äärimmäinen suhtautuminen muihin ihmisiin ja koiriin sekä miellyttämishaluttomuus on pakottanut rakentamaan Jalon suorituksen hallinnan ja palkan/haukunodotuksen varaan. Toki en kiellä etteikö Jalo myös tykkäisi itse tottiksesta, kun saa juosta, noutaa ja tehdä muita juttuja. Ei vain yksinketaisesti ole olemassa asiaa, josta Jalo saisi niin isot kiksit kuin esimerkiksi narttukoirista. Niinpä Jalon aktiivisuuden palkkaaminen asialla X ei valitettavasti kanna kokeisiin asti. Mutta onhan tuo harrastaminen onneksi muutoinkin edennyt. :D


Aktiivisuudella Kantoluoto tarkoittaa tiivistetysti keskittynyttä mielentilaa. Olisi vielä plussaa, jos keskittyminen kohde olisi ohjaaja. ;) Tätä tulee treenata paljon oudoissa paikoissa, eikä pidä asettaa koiralle vaatimuksia esimerkiksi uudessa hallissa, vaan pitäisi antaa koiran tarjota keskittynyttä kontaktia. Koiran kanssa ei pitäisi myöskään tehdä lajisuoritteita, jos sen keskittyminen ei ole sataprosenttisesti (tai ainakin melkein) ohjaajassa.


Monasti ohjaaja haluaa kontrolloida koiran käyttäytymistä treeneissä jo ennen kuin koiralla on varsinaista koulutusta taustalla. Ohjaaja kenties jännittää koulutuksessa, missä muut katsovat tai muutoin vain haluaa, että treeni etenee suunnitellusti, ja koira tekee mitä pyydetään. Kantoluodon mukaan, kun lähdetään vaatimaan koiralta asioita, kuten että ei saa haistella maata kentällä, ja vaatii kontaktia kenties pakotteilla, syntyy koiralle usein ajan myötä stressiä, joka voi pahentaa käytöstä ja yhteistyöhaluttomuutta mm. sijaistoimintojen muodossa. Jos koira on esimerkiksi kovin sosiaalinen tai kiinnostunut ympäristöstä, on Kantoluodon mielestä parempi yrittää nostaa ns. omia panoksia ja pyrkiä tehdä itsestä mielenkiintoisempi kuin estää koiraa tekemästä ei-toivottuja asioita.


Uskon, että useimmiten yhteistyöongelman syynä on palkan liian suuri merkitys, ei niinkään pakotteet yms, jos miettii esimerkiksi niitä nähtyjä rally-tokon koesuorituksia, missä koira ei ole lainkaan kuulolla ja kerätään hylsyjä yksi toisensa jälkeen. Muita syitä huonoon yhteistyöhön ovat esimerkiksi huono palkka ja väärästä tunnetilasta palkitseminen.


Aktiivisuuden vastakohtina Kantoluoto näkee passiiviuuden ja turhautuneisuuden. Näitä ei kuitenkaan pidä vältellä (esim passiivista koiraa kalastella), vaan ne pitää työstää pois maltilla ja vahvistaa oikeaa mielentilaa, kun koira sitä tarjoaa. Myöhemmin, kun koira osaa olla aktiivinen, sitä haastetaan entisestään, jotta koira oppii yhä paremmin hakeutumaan itse aktiiviseksi yhä vaikeammissa olosuhteissa.


Kantoluoto toi myös esiin saman kuin Balli eli koiran vastuun ottamisen. Koiralle annetaan vastuu treenistä, ja koiran tulee miettiä itse, miten se saa palkan. Pakottamalla tai kalastelemalla koiralta otetaan pois vastuu treenistä, mikä tekee koirasta paitsi passiivisen myös kenties tylsistyneen, kun ohjaaja "ratkaisee kaikki ongelmat" koiran puolesta. Kun koira joutuu itse ottamaan vastuun yhteistyöstä, on yhteistyö myös todennäköisesti syvempää, jolloin ulkopuoliset häiriötkään eivät vaikuta koiraan nin helposti.


Nämäkin muistiinpanot on syytä kaivaa taas esiin, kun seuraava pentu astuu taloon. Sitten joskus tulevaisuudessa. :)

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Valentina Balli osa 2

Vihdoin ehdin ja jaksan kirjoitella Ballin tokoseminaarin antia liikkeiden koulutuksen osalta. Tässä joitain vinkkejä liikkeiden opettamiseen.


Seuraamista Balli opettaa (myös esimerkkikoirakolle) siten, että palkkaa on valmiina vasemmassa kädessä runsaasti (koira opetettu olemaan välittämättä kädessä olevasta palkasta eli luopumaan siitä) koiran pään takana ja ensin harjoitellaan perusasennossa kontaktin ottoa, palkan ottoa sekä palkasta luopumista perusasennossa. Palkkauksessa nostetaan käsi koiran pään päälle vahvistamaan oikeaa seuruun asentoa ja paikkaa, josta koira voi ottaa palkan. Ei siis viedä palkkaa koiran kuonon eteen, vaan koiran tulee hakeutua itse oikeaan paikkaan kyljen viereen saadakseen palkan (erityisesti silloin, kun tehdään jo seuraamista liikkeenä). Olen tätä tehnyt nyt Saidalle ja on kyllä hyvä etenkin oikean puolen seuraamiseen. Vähän samaa tyyliä kehotti käyttämään rally-toko-koutsi helmikuun koulutuksessa ja näillä molemmilla on koirillaan todella hyvä seuraaminen, joten ei se huono menetelmä voi olla.






Kokeneemmalle koiralle Balli tekee todella paljon vaihtelua sisältävää seuraamista. Syynä tähän on se, että koira oppii keskittymään ja pitämään oikean paikan eikä vain haparoimaan puolikeskittyneenä eteenpäin. Tämä vaatii jo ohjaajaltakin melkoista kropanhallintaa ja koordinaatiota, sillä pitää pystyä nopeassa tempossa vaihtamaan suuntaa eteen tai taakse päin mentäessä ja käännösten on oltava sulavia, mutta teräviä.


Tunnarin Balli opettaa pentuna nurmikkotreenillä piilottamalla oman tunnarin nurmikon sekaan. Pentu oppii käyttämään nenäänsä ja vasta kymmenien toistojen jälkeen hän tuo treeniin mukaan vääriä kapuloita. Kokeneella koiralla hän käyttää namia tunnarikapulakaavion alussa. Eli koiran nähden laitetaan isohko nami noin 30 cm ennen ensimmäistä (koiraa lähinnä olevaa) tunnarikapulaa. Koira oppii menemään vauhdilla, mutta avaamaan nenänsä juuri ennen kapuloille saapumista. Tätä ajattelin Saidalla kokeilla.



Ruudun Balli opettaa ns. miniruudun avulla (koko 1,5*1,5m). Koska tavoitteena on aina selittää mahdollisimman hyvin, mitä pennulta halutaan, ei hän käytä lainkaan kosketusalustaa tai ruudussa olevaa lelua alkukoulutuksessa. Omien koirien kohdalla olen todennut saman kuin Balli, että kaikille nämä menetelmät eivät sovi, ja jos niitä käyttää alkukoulutuksessa, voi liikkeen kouluttaminen tietyille yksilöille vaikeutua pidemmän päälle. Balli itse haluaa saada pennun ymmärtämään, että ruudun takareunaan kannattaa hakeutua. Hän käy esimerkiksi näyttämässä takanauhaa, kun appari pitää pentua etunauhan takana kiinni. Näytön jälkeen käydään päästämässä pentu käskyllä takanauhalle. Vahvistetaan takanauhan edessä olemista ja palkkaillaan siihen hakeutumisesta. Voi heittää palkkanamin hieman ruudun sivuun aina, jolloin pennun pitää hakeutua uudelleen itse takanauhalle. Kun matka pitenee, vaaditaan pentua pysymään takanauhalla siten, että kun ohjaaja lähtee kävelemään pentua kohti, jos pentu jättää paikan, ohjaaja kieltää ("ei" opetettu enimmäisten asioiden joukossa) ja jos pentu jo osaa käskyn, voidaan käsky toistaa tai jos ei, niin odotetaan, että pentu palaa takaisin takanauhalle. Tämä on yksi hyvä esimerkki siitä, miten Balli antaa vastuuta pennulle, eikä palkkaamisessa pidetä hirveää kiirettä. Alussa pentukoulutuksessa ruutu voi olla myös ns. hieman maasta ylhäällä, jolloin pennulle on selkeämpää pysyä ruudun sisällä eikä vanhempana koira ala hidastelemaan etunauhan kohdalla, kun se on jo pentuna tottunut hyppäämään sen yli ja keskittymään takanauhaan.


Luoksarin stopissa Balli käyttää peruuttamista paljon. Tätä voi soveltaa myös maahanmenoon ja kiertohyppynoudon luoksarista istumiseen. Pointtina on viime postauksessakin mainittu peruuttamisen taito. Ballille luoksarin stopin seisominen on periaatteessa sama käsky kuin peruuttaminen. Käytännössä hän siis käskee koiraa peruuttamaan, mutta koska luoksetulossa vauhti on kova, ei koira pysty peruuttamaan ilman pysähdystä ensin. Palkataan paljon, kun koiraa alkaa stopin jälkeen peruuttmaaan, alussa voidaan toistaa peruutuskäsky koiran stopin jälkeen. Pieni riski on sille, että kun kokeessa odotetaan luoksarin seisomisen jälkeen uutta "kutsu" käskyä, alkaa koira peruuttaa itse, mutta ennen koetta pitääkin koiraa muistaa palkata pelkästä stopista ennen kuin koira aloittaa peruuttamisen. Osaavallekin koiralle käytetään treeneissä kuitenkin pääsääntöisesti peruutusta palkkana. Vastaavasti maahanmenossa ja istumisessa koira opetetaan lähtökohtaisesti siten, että lisäkäskyillä koira peruuttaa samaan asentoon uudestaan (ei seisomisen kautta). (Samaa voi hyödyntää kaukoissa, että vahvistetaan taaksepäin menevää liikettä). Tätä on tullut Saidalle kokeiltua kaukojen osalta. Saida turhautuu sen verran, että alkaa yleensä tarjota etenkin istumisessa uutta istumista taaksepäin. Maahanmenossa opetellaan vähän vielä takaperin ryömimisen tekniikkaa.


Balli teki omalla koirallaan harjoituksen, missä viskeli isoja lihapullia kentän päätyyn ja kun koira tuli vauhdilla takaisin päin, antoi hän koiralle jonkin pysäytyskäskyn ja muutaman lisäkäskyn/ peruutuksen jälkeen palkkasi heittämällä ison lihapullan koiran taakse. Välillä palkkasi, kun koira tuli kovaa luokse, jotta vauhti pysyy molempiiin suuntiin. Näissä pysäytysliikkeissä Balli myös vaatii koiralta aina vähän enemmän, pieni turhautuminen ei ole pahasta. :)


Liikkeestä seisomisen Balli opettaa vähän samoin kuin stopin hyödyntäen kauas heitettävää namia, ja kun koira on juoksemassa kohti ohjaajaa, heitetään lihapulla koiraa päin ja osuman aikana annetaan seis-käsky. Vähitellen ohjaaja tekee saman, mutta peruuttaa koiran juostessa kohti, ja edelleen annetaan seis-käsky, kun lhapulla osuu koiraan.  Vähitellen ohjaajan peruutusasento muuttuu kylki-edellä eteneväksi ja appari heittää lihapullan. Liitettaessa seuruuseen otetaan lihapulla oikeaan käteen ja parin askeleen seuruun jälkeen heitetään lihapulla rintaan taas. Vasta kun koira osaa jo yhdistää liikkeen käskyyn, käytetään lihapullaa palkkana suorituksesta. Siihen asti lihapulla toimii lähinnä mekaanisena pysäytyskeinona.


Kun koira osaa liikkeen, voidaan seis-käskyn jälkeen koiraa ottaa heti pannasta kiinni ja vähän vetää hienovaraisesti eteenpäin, jolloin koira oppii vastustamaan taaksepäin.


Noutoliikkeessä Balli ei halunnut, että koira tykkää itse kapulasta. Pennussa on hyvä ominaisuus, jos pentu ottaa kapulan itsevarmasti ja lähtee kapulan kanssa omille teilleen, mutta hän kouluttaa tämän heti pentuna pois ruoan avulla. Niin kauan kun pennulla on pieninkin ajatus omia kapula, pidetään kapula visusti kädessä ja pennun tulee vain tarttua siihen, ennen kuin saa palkan. Ei ole huono asia, vaikka pentu ei jossain vaiheessa edes halua ottaa kapulaa vaan haluaa vain palkan. Silloin voidaan kapulaa alkaa laskea kädestä maahan, koska voidaan olla varmoja, ettei pentu enää halua omia sitä itselleen, vaan se pitää palkkaa tärkeämpänä. Tämä tukee myös Ballin ajatusta siitä, että opetetaan koiralle mahdollisimman selkeästi, mitä siltä halutaan. Noudossa kun päätavoite on on kapulan tuonti mahdollisimman nopeasti ohjaajan luo.



Lopun luovutusasennon tunnetilaa voi parantaa jänniteharjoituksella siten, että koiralle annetaan lennosta kapula ja annetaan esim. sivu-käsky. Välittömästi kun pentu on sivulla/ luovutusasennossa, kehutaan ja lähdetään jännitteellä ja palkka esillä kulkemaan koirasta pois päin (jos koira sivulla, lähdetään kävelemään jännittyneesti eteenpäin katsoen samalla koiraa ja näyttäen palkkaa) ja esim kolmanneen askeleen jälkeen jännitys tiivistyy ja koira vapautetaan palkalle. Tässä saadaan lopun perusasentoihin tunnetta.

Otetta voidaan samalla tavalla tehdä siten, että koiralle annetaan lennosta kapula suuhun ja nouto-käsky. Samassa otetaan palkka esille ja lähdetään jännitteellä taas kävelemään eteenpäin katsoen koiraa ja muutaman askeleen jälkeen vapautetaan koira. Saaliille jumittaminen auttaa koiraa pitämään tasaisen otteen, eikä tule pureskelu- yms. ongelmia. 

Paikallaolossa Ballilla on hieman erilainen lähestyminen häiriötreeniin. Hän ei tee häiriötä ulkopuolisista ihmisistä yms., mitkä eivät tule kokeessakaan koskaan vastaan. Sen sijaan voi treenata häiriötä esim. oudon paikan muodossa. Jos koira ei ole riittävän keskittynyt ohjaajaan ja esimerkiksi liikkurin kiertäessä koiran takana koira liikuttaa korviaan liikkuria kohti, kehuu Balli koiraansa. Ei siis kielletä taaskaan tunnetilaongelmasta vaan kehulla saadaan koira keskittymään paremmin ohjaajaan.

Tässä joitain vinkkejä. Paljon varmasti jäi kirjoittamatta ylös, mutta jospa näistä olisi jotain apua jatkotreenejä ajatellen. Kuvat aurinkoiselta pääsiäislenkiltä. Ehkä se kevät saavuttaa vihdoin myös Hamptonin. Jalon kanssa löydettiin tänään pieni lumeton nurmikkokaistale, missä ajettiin kauden ensimmäinen jälki, alle 100m ja 2 esinettä. Maa oli niin jäässä, ettei paalua edes saaut maahan, mutta ei jäljestystaito sentään ihan tyystin ole talvitauon aikana hävinnyt. Kevät olisi kuitenkin ihan tervetullut tässä vaiheessa plussakeleineen, jotta pääsisi jäljestämään Suomessa edes muutaman kerran ennen Sloveniaan lähtöä. :)