Niinhän siinä kävi, että aika nopeasti tuli loppukesällä meidän laumaan muutosta, kun reilu viikko sitten malisukuinen tervu-uros Off Line`s Storm Hunter muutti meille 8 viikon ja 1 päivän ikäisenä. Kasvattaja Niina ilmoitteli sivuillaan, että yksi uros olisi vapaana. En ollut pentuetta aikaisemmin edes jotenkin katsonut, kun ajattelin sen olevan pääsääntöisesti tervua eikä näin koira-allergisena viitsi ottaa yhtään liikaa karvaa, mutta kun sitten perehdyin sukutauluun enemmän, alkoikin se kiinnostaa ja tykkäsin taustalla olevista koirista. Lisäksi tunnen pari pennun emän isän jälkeläistä ja molemmilla kuvattu selkä puhtaaksi 5-vuotiaana, ja molemmat koirat ovat kivoja, joten päätin laittaa kasvattajalle viestiä. Päätöstä ei vielä ollut silloin tehty, että mikä pentu suuntaisi mihinkin kotiin, joten Niina ei osannut varmaksi sanoa, kun kyselin karvamuunnoksesta. Menin kuitenkin seuraavana iltana pentuja katsomaan, mutta en vielä siltä istumalta osannut päättää, otanko pennun. Niina kuitenkin päätti sen keskustelun jälkeen jättää oranssin pennun itselleen. Urokset tuntuivat olevan kovin tasaisia, yksi hieman herkempi ja yksi uhkarohkea hullu purija toki erotui porukasta, mutta kaikki tuntuivat varmoilta ja tasapainoisilta yksilöiltä.
Arjen pyörittäminen ja pennun ottaminen Jalon kanss epäilytti paljon. Saman viikon perjantaina Niina kyseli otanko pentua, kun hänelle olisi katselija tulossa, mutta kiireiden vuoksi en ollut ehtinyt miettimään asiaa riittävästi, joten sanoin, että ottaa katselijan vastaan. Illalla kuitenkin harmitti, kun ajattelin, että pentu on mennyt. Seuraavana päivänä lähdin aamusta ajelemaan rottiskerhon leirille, missä osallistutiin Tikkujutun vetämään jälkikoulutukseen. Edelleen aamulla vähän harmitti pennun takia. Aamupäivällä Niina kuitenkin laittoi viestiä, että pentu oli edelleen vapaana ja päätin siltä istumalta pennun ottaa, mutta sanoin, että voisin hakea pennun viikon päästä, kun kotiin pitää pystyttää tarha ja hankkia portteja, jotta elämä pennun ja Jalon kanssa edes onnistuu.
Päätöksen jälkeen ei tullu mitää ahdistusta, mutta parin päivän päästä iski kamala stressi. Lähinnä huoletti, miten saan Jalon kanssa pennun pysymään hengissä, sillä vaikka Jalo on periaatteessa koirasosiaalinen, se on hyvin tarkka omasta tilastana ja tarvittaessa käyttää överiksi meneviä keinoa oman tilansa ylläpitämiseen, mikä voi pennun kanssa koitua kohtaloksi ja tehdä elämästä turhan hankalaa. Ja näin taajamassa rivarissa asuessa tilaa ei kuitenkaan ole liikaa enkä pidemmän päälle halua elää elämää, jossa koirat eivät tule keskenään toimeen. Myös Jalon resurssiaggressiivisuus koirien suhteen mietitytti, mutta se on helposti ennakoitavissa. Toisaalta myös mietitytti millainen pennusta kasvaa. Malisukuinen koira voi pahimmillaan olla jotain todella kamalaa. Elämää, jossa koira ei ole osa elämää vaan koko elämä menee koiran mukaan. Toisaalta taas tiesin jonkun verran suvussa olevia koiria ja niiden osalta en osannut olla huolissani. Osittain myös kaipasin sitä, että otan pennu jostain muualta kuin ns. pelkästään suojelukoteihin pentuja myyvästä paikasta, koska koen suojelupiirit kuitenkin jollain tasolla epäterveeksi ja haluan pysyä myös muissa harrastuslajeissa mukana. Toisaalta malin tai malisukuisen tervun kanssa toki on varmasti mukava suojelulajeja harrastella, jos niikseen on. :)
Viime viikon perjantaina sitten tuli hetki, kun pentu piti hakea kotiin. Kotimatkalla vinkui pari minuuttia, mutta sen jälkeen on ollut autossa pääsääntöisesti ok, kenties väysymystään joskus pari kertaa vinkunut, mutta hienosti onnistuu automatkat ja autossa oleminen mikä on itselle tärkeää. Kotiintulon jälkeen on myös päivittäin harjoiteltu luoksetuloa (nimeä), tarpeiden tekoa ulos ja tietysti yksinoloa erilaisialla kombinaatioilla. Pääsääntöisesti menee ok, mutta jos Saida ja Jalo ovat pennun kanssa kotona niin monesti ne saattavat kuulla tuloni jo kaukaa ja ns. heräävät, mikä sitten herättää pennunkin ennen kuin pääsen kotiin. Tänään tällaisessa tilanteessa pentu sitten vikisi mutta odotin hiljenemistä ennen kuin tulin sisään. Pitänee kai ajatella positiivisesti, että sentään on laumaviettiä ja toisaalta pentu varmasti on rauhassa niin kaukan kuin aikuisetkin on. Jalo ei pentuna koskaan itkenyt perään ja se kyllä ilmeni vanhempana sitten aikamoisina haasteina muualla. :D
![]() |
| Ensimmäisenä iltana majalla |
![]() |
| Voro ja Jalon serkku Sieger (Tämä on Imuri) |
Muiden ohella on tietysti harjoiteltu puremista tai pikemminkin sen kohdentamista leluihin, sillä pari ekaa päivää tunsin olevani lähinnä purulelu ja pennulla oli suhde lähinnä lahkeisiin, ei ihmiseen. Puremista on niin minun kuin Saidankin osalta saatu kuitenkin hyvin kuriin, mikä on mukavaa. :D
Muutamia havaintoja pennusta on viikon aikana ehtinyt tehdä. Voro ei ole mikään herkkä poika. Ikäviä juttuja ei muisteta ja haasteista nautitaan. Muutaman namiruudun perusteella nenä käy hyvin ja onpa Voro nostanut ihan käsittämättömällä tavalla jälkiä myös pihasta ja metsästä jossa tiedän nimenomaan ihmisten kävelleen. Sen halu jäjestää tuntuu olevan luontainen ja toivon, että tämä halu pysyy myös aikuisiällä. Voro on kivan ahne. Nappulalla tehdään jälkeä ja tottista ja muita arkisia juttuja, kuten käsittelyä, hampaiden katsomista, häkkiin menemistä jne. Lihan kanssa meinaa lähteä sormet. Tuntuu olevan kova vietti kipossa olevaan ruokaan, mitä on sitten hyödynnetty metsässä lenkillä luoksetuloissa. Keskittymiskyky on hyvä, ei mikään superaktiivinen, mutta varmasti sitä pystytään nuoresta asti työstämään ja eipähän tarvitse hötkyillä sitten aikuisena joka suuntaan toivottavasti. Voro on rohkea, mutta ensin saattaa vähän pöhistä uudessa tilanteessa oudoille ihmisille, mutta aika pian menee katsomaan. Toki muistaa senkin jälkeen vielä meikäläisen eli ei mene Jalon tavoin niin sekaisin ihmisistä, että omistaja ei merkitse enää mitään. Siis ainakaan vielä!!! Koiria saattaa joko vähän pöhistä lenkillä mutta kovasti on kiinnostunut ja aika nopeasti menisi tutustumaan. Hihnassa osataan jo aika mallikkaasti kävellä. Turhaumaa on etenkin ruokaan. Valitettavasti joudun sitä tulppaamaan arkielämää ajatellen enkä halua sitä vahvistaa, mutta jospa sitten kun alkaa harrastusten myötä sitä vähän vahvistamaan kunhan arki on ensin suht ok, niin eiköhän se turhauma sieltä tule. Ruoka herättää paljon siis tunteita ja kerranpa pentu sai myös pienen raivarin kun nostin liian aikaisin nälkäisen Voron pois namiruudusta, mutta onneksi rauhoittuu nopeasti. :) Koirien suhteen ei ainakaan vielä ole näkyvissä resurssiongelmia ja toisaalta olen itse jäänyt monesti hengailemaan jos syö jotain kiposta ja silittelemään pentua, jotta luottamus ihmisiin pysyy ruoan lähellä.
Vaikka elämä on tällä hetkellä vähän haastavaa, kun pitää pelata kotona ja myös ulkona ettei Jalo satuta pentua kun pentu ei ymmärrä pysyä kauempana, olen positiivisesti yllättynyt, miten olen saanut handlattua tilanteet ja monet perusasiat alkaa olla edes aluillaan ja voimme kommunikoida jo Voron kanssa aikankin joistain asioista. :D Olin varma, että tulen katumapäälle kun tilanne ei ole kovin helppo, mutta onneksi ei ole ollut lainkaan sellaisia ajatuksia vaan jopa viikossa olen ehtinyt kiintyä uuteen kaveriin ja mielenkiinnolla seuraan minkälainen tyyppi siitä kehittyy ja samalla koitan toki tarkkailla ja ennakoida mahdollisesti tulevia ongelmia. Myöskään paukkuihin ei ole reagoinut, kun oltiin koettakin jo katsomassa ja tänään iltapissalla kuului kauempaa paukkuja, mutta ne eivät aiheuttaneet miään reaktiota.
Jo harjoiteltuja asioita, mutta joita edelleen vahvistetaan
- luoksetulo ja nimi
- portin takana oleminen
- yksinolo
- hihnalävely
- puremattomuus
- pannan ja takin laittaminen
- tottistemput ja jälki
- krran käyty tasapainotyynyllä (hyvin vähitellen totutellaan)
- kropan hallintaa vapailla metsälenkeillä
Tuleville viikoille opeteltavia asioita on vielä mm.
- kynsien leikkuu
- leikkiminen ja irrotus
- paikalla odottaminen
- odottaminen ovien avautuessa
- luopuminen
- maahanmeno joka on haastava mutta jota tarvitaan, että voi esim esineiden pohjia alkaa tekemään mikäli otan ilmaisuksi maahanmenon.
- lämmön mittaamisen harjoittelu










