Saida (Cimramin ilopilleri)

Saida (Cimramin ilopilleri)

lauantai 23. lokakuuta 2021

Riivinrauta

Otsikko kuvaa tällä hetkellä parhaiten pentua. 16 viikon rokotuksilla painoa oli 15,5, kiloa ja koon 40 takki alkaa olla pieni. Hampaat ovat vaihtumassa ja muutenkin kovin sinnikäs ja tarmokas pentu koettelee välillä jaksamista, mutta onneksi pentuvaihe on ohimenevää ja toivon, että tuo sinnikkyys ja tarmo tulee aikuisena sitten joskus hyvissä asioissa esiin. Nyt se tulee lähinnä armottomana puremisena, joka kohdistuu ihan kaikkeen. Lisäksi sinnikkyys ja myös tietynlainen kovuus tai ei-herkkyys näkyy siinä, että ei meinaa aikuisten koirien eikä minun sanomiset oikein mennä perille. Tästä syystä ovat sisätiloissa etenkin Jalon kanssa paljolti erossa. Joku herkempi pentu ymmärtäisi pysyä Jalosta kaukana, mutta herkkyys ei ole ehkä Vorosta ensimmäisenä mieleen tuleva asia. :D

Vaikka riivinrautavaihe onkin menossa, olen tykästynyt pentuun kyllä. Siinä on paljon sellasiia piirteitä mistä tykkään, enkä nyt puhu pelkästään mistään harrastusominaisuuksista vaan ennen kaikkea arkielämään vaikuttavista asioista. Jotkut ajattelevat niiden olevan samoja asioita, ja olen joskus kuullutkin todettavan, että parhaat harrastuskoirat ovat hankalia arjessa, mutta ihan en tätä itse allekirjoita. Saida on tästä hyvä esimerkki. Se oli pikkupentuna Voron tavoin sinnikäs ja kohdisti paljon tarmoaan minuun, mutta aikuistuttuaan on ollut äärimmäisen kiva kotikoira, mutta samalla hyvä harrastuskoira. Ja Voro vaikuttaa samanlaiselta. Katsotaan missä lirissä olen tuon teinihirviön kanssa puolen vuoden päästä kun se kasvaa. Mutta tärkeintä tässä vaiheessa, että pentu tuntuu omalta.


Kuva: Maikki Lukka

Yllä mainitun lisäksi Voro tuntuu olevan sopivan laumaviettinen, se pysyy laumassa, vaikka rohkeutta riittää. Se ilmentää jonkinlaista terävyyttä, mutta reaktiot ovat olleet 95% järkeviä. Mutta nyt ollaan etenkin hihnaohitusten yms suhteen panostettu että saadaan jo nuorena nuo töhöilyt toivottavasti pois. Autoja tykkäisi joskus jahdata, mutta uskoo aika hyvin jo kun kieltää ajoissa. Koirista luopuu aika hyvin lenkillä, kunhan mikään rähjä ei tule ihan lähelle. Luopuminen on helpompaa jos isot koirat on vieressä näyttämässä mallia. Helposti luopuu koirista ja palkkaantuu kun anna ruokaa luopumisesta myös esim hallilla jossa ollaan pari kertaa vierailtu. Alkuun yritti muutamia koiria kutsua leikkimään, mutta kun käänsi huomion minuun ja sai ruokaa, unohti ympäristön. Näin siis tällä hetkellä. Myöhemmin varmaan muutkin koirat alkaa kiinnostaa todella paljon enemmän.

IGPRM:eissä oltiin visiitillä pari viikkoa sitten. Aamupäivä oli aika kamala, kun ei ollut pennulla muu kuin aksaremmi mukana ja se yritti terrorisoida ja purki kaiken tarmonsa kyllä minuun ja ympäristöön. Iltapäivällä tajusin ottaa mukaan leluja, tyhjän limsapullon ja luun niin Voro keskittyi niihin ja antoi ihmisparkojen olla. :D

Nukkuminen on tällä hetkellä Voron mielestä ajanhaaskausta päiväsaikaan. Meillä ei siis nukuta kuin silloin, jos laitan rajattuun tilaan yksin. Yöllä nukkuu myös ongelmitta mutta päiväunet ei oikein maistu. Toki jos ollaan autolla liikkeellä niin vain nukkuu, koska sielläkin tietysti on rajattu tila.

Muutaman kerran ollaan käyty puruhommeleissa. Ensimmäisellä kerralla käytiin hakemassa apua lähinnä meidän leikkiin, kun Voro oli kova murisemaan ja todella totinen taisteluleikissä kun vertaan moneen muuhun maliin. Maalimies osasi kyllä hyvin nopeasti vahvistaa ja totesi niin kuin arvelinkin, että saalista pitää vahvistaa. Toisella kerralla olikin jo sitten tapahtunut edistystä. Olin välissä tehnyt itse muutaman leikityksen, mutta varmasti myös vain aika vie tätä asiaa eteenpäin. Toisessa leikityksessä maalimies sitten kokeili erinäisiä juttuja jos murina loppuisi ja lopulta keksikin miten pentu menee lopulta saaliille. Sen jälkeen olen pari kertaa leikkinyt ja leikki on mennyn eteenpäin ja itsekin saanut harjoiteltua irrotuksia ja rauhaa. Leikityksissä kokeiltiin myös haukkua ja ihan kivasti se tuottaa myös sitä.. toki sillä neljän kuukauden ikäisellä tarmolla mitä vaan pystyy. Ollaan harjoiteltu haukkua myös ruoalla kotona ja vaikuttaa siltä, että se kyllä tulee tuottamaan ja haukkuminen tulee olemaan Vorolle mieluisaa. Pari hammasta on edestä vaihtunut ja muut alkavat luojan kiitos vaihtua ja muutenkin parempi antaa nyt pennun kasvaa leikkimistä ajatellen, joten jätetään nyt ne ommat joksikin aikaa tauolle.

Jäljellä ollaan käyty tasaisesti. Välillä on viikon tauko ja sitten taas ajellaan muutama päivä. Käytiin pariin otteeseen mullallakin kun nurmikko oli niin helppo, mutta siellä vaikka Voron nenä kävi paljon ja jäljesti aika kivasti vaikealla alustalla, oli rytmin löytyminen vaikeampaa ja ajattelin, että ajellaan nyt loppukausi kuitenkin nurtsilla, että saan tehtyä rytmiä eikä pennulle jää liian vaikeaa mielikuvaa jäljestä. Seuraavaksi koitetaan suunnata johonkin vähän klanimmalle nurtsille niin saadaan sinnekin vähän haastetta. Myös vähän pidemmällä alustalla käytiin kerran ihan kokemuksen vuoksi. Jäljellä Voro on todella kiva, maavainuinen ja hyvin motivoitunut. Kolmisen viikkoa sitten siirryttiin donitsista oikeaan jälkeen, koska en ehtinyt enää täyttää donitsia riittävän rauhassa, ja ollaankin ajeltu jälki loppuun ja sen jälkeen olen tarjonnut purkin eteen jolle menee maahan. Purkki ei ole jäljen päässä koska Voro ei sitä jäljen imussa olisi ilmaissut ennen kuin olisi tarkistanut ettei jälki jatku niin tehtiin nyt väliaikaisesti sitten näin. Tällä viikolla huomasin, että Jalo alkoi mennä heti purkilla maahan eikä enää lähtenyt etsimään jälkeä, joten tänään uskalsin kokeilla lopussa olevaa purkkia ja sen ilmaisi hienosti maahan menemällä. 

Jäljellä ja myös arjessa on tullut esiin, että maasta löytyvä ruoka on Vorolle tärkeää. Siis todella tärkeää, niin tärkeää, että sen takia voi vähän raivotakin. Tästä syystä muutettiin jäljenkin loppua ja ensimmäisinä viikkoina tuolle purkille noin, etten nosta pentua pois, joka aiheuttaa pennulle konfliktin. Myös arjessa on sama haaste, jos Voro löytää jotain maasta. Onneksi jätä-käsky on jo todella vahva ja tullaan pois niin hevosenpaskasta kuin kaikesta muustakin. Näitä vaan täytyy kovasti ylläpitää. 

Kuva: Outi Haula


tiistai 5. lokakuuta 2021

JK2 Jalo ja paljon muuta

Syyskuun lopulla saatiin viikon varoitusajalla Jalon kanssa paikka jälkikokeeseen Harjavaltaan. Pari päivää ajettiin viimeistelyjälki metsässä joka ei mennyt kovin nappiin, koska joku marjastajasienestäjä-mummo pompoili jäljen alun ja lopun päällä. Toki Jalo selvitti jäljen yllättävän hyvin, mutta itseä sapetti, että en ollut ehtinyt viimeistellä Jaloa aikaisemmin ja saatiin noin huono viimeistely. Esineitää en lähteny enää treenaamaan kun edellinen treeni oli ollut hyvä kolme viikkoa aikaisemmin.

Pari viikkoa sitten tiistaina sitten lähdettiin matkaan. Kyseessä oli iltakoe ja tuomarina Saidan ajoilta tuttu Teijo Hanhilampi. Koe alkoi maastolla, tosin myöhässä ristiin tallattujen jälkien vuoksi. Harjavallan maastot tuntuivat janan osalta haastavilta meille, mutta ajattelin maaston muuten sopivan, kun töitä selkeästi piti tehdä, että jäljen selvittää. Toisaalta kepit eivät kyseisessä maastossa niin helposti kuin tiheässä ja runsaan kasvillisuuden omaavassa metsässä.




Jana oli odotetunlainen. Koska selkeä baana puuttui, Jalo eteni vähän niin ja näin, mutta eteni. Sen on jostain syystä todella vaikea malttaa edetä pitkään suoraan edelleen, vaikka treeniä on tehty ja paljon. Jälki kuitenkin bongattiin, mutta odotetusti takajälki, mutta se nyt tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Jäljen alku oli inan haparoiva ja epävarma, vaikka Jalo jäljesti hyvin. Se koitti päästä kiinni alustaan samalla kun minä rukoilin ensimmäistä keppiä, joka tuli vasta ensimmäisen kulman jälkeen. Keppi kepilta kuitenkin meno varmistui ja pystyin lukemaan Jaloa aivan kuten pellollakin ja normaalisti myös metsäjäljellä toisin kuin kesäkuun Jämsän hellekokeessa. Keppejä tuli tasaiseen tahtiin, juotin Jaloa kepeillä jotta jaksaa koko päivän hyvin eikä suu ala kuivaa. Oli mukava katsoa, kun koira selvitti hienosti haastaviakin kohtia ja pienten metsäteiden ylityksiä. Sain alustan avulla Jalon ajamaan enemmän peltomoodissa jolloin se ei myöskään väsyttänyt itseä samoin kuin silloin, jos kiskoo kovasti. Ajoin ekalta kepiltä etenpäin myös ketjupannasta pellon tavoin. Ja lopulta päästiin kutoskepille, jolla heiluttelin juuri ohi ajavalle kaverille, joka oli myös kokeessa ja sattui samalla hetkellä ajamaan meidän jäljen ohi. Janalta lopulta 24p., mutta otetaan kaikki mitä saadaan.

Kohta jatkettiinkin tottiskentän vieressä olevaan esineruutuun. Maasto oli samanlaista avaraa kuin jäljellä. Jalo juoksi hetken takana kivannäköisesti, palasi lähemmäs ja nosti ensimmäisen esineen. Sen jälkeen nousi kaksi viimeistä melko nopeasti, nekin melko edestä. Esineitä ei ollut ilmeisesti lainkaan takana ja takakulmissa, mutta meitä se ei onneksi haitannut. Tuomari tykkäsi Jalon työskentelystä ja antoi 29p. Yksi piste meni kun Jalo hieman mälväsi tuodessa yhtä jesarilla teipattua hanskaa tms. Heino ruutu Jalolta.

Pimeä alkoi laskeutua kun aloitettiin tottikset. Oltiin toisessa parissa, siinä viimeisessä joka näki edes jotain. Jalo oli todella kivassa tilassa, saimme aloittaa suorittamalla. Jalo teki kaiken todella kivasti. Murahti tasurissa mennessä kapulalle ja inan aukesi seuruussa, mutta kaikki oli muuten priimaa. Tuomari totesi arvostelussa tiivistetysti, että "Sulla on hyvin koulutettu koira, mä tykkäsin siitä, pisteet 99." Ja olihan Jalo hyvä.. kotiintuomisina siis hieno ykköstulos 292 pistettä ja kokeen parhaat pisteet. Olipas hienoa saada edes joku tulos myös tälle kaudelle.

Paljon kaikka muutakin on tapahtunut. Mm. leirejä ja tietysti pentu on kasvanut huimasti ja ollaan opittu vähän tuntemaan toisiamme. Täytyy näistä kaikesta kirjoitella lisää, kunhan loppusyksyn kiireet hellittävät ja arki rauhoittuu hieman. :)

Postauksen kuvat syksyn leireiltä. :) 






sunnuntai 29. elokuuta 2021

Off Line`s Storm Hunter "Voro"


Niinhän siinä kävi, että aika nopeasti tuli loppukesällä meidän laumaan muutosta, kun reilu viikko sitten malisukuinen tervu-uros Off Line`s Storm Hunter muutti meille 8 viikon ja 1 päivän ikäisenä. Kasvattaja Niina ilmoitteli sivuillaan, että yksi uros olisi vapaana. En ollut pentuetta aikaisemmin edes jotenkin katsonut, kun ajattelin sen olevan pääsääntöisesti tervua eikä näin koira-allergisena viitsi ottaa yhtään liikaa karvaa, mutta kun sitten perehdyin sukutauluun enemmän, alkoikin se kiinnostaa ja tykkäsin taustalla olevista koirista. Lisäksi tunnen pari pennun emän isän jälkeläistä ja molemmilla kuvattu selkä puhtaaksi 5-vuotiaana, ja molemmat koirat ovat kivoja, joten päätin laittaa kasvattajalle viestiä. Päätöstä ei vielä ollut silloin tehty, että mikä pentu suuntaisi mihinkin kotiin, joten Niina ei osannut varmaksi sanoa, kun kyselin karvamuunnoksesta. Menin kuitenkin seuraavana iltana pentuja katsomaan, mutta en vielä siltä istumalta osannut päättää, otanko pennun. Niina kuitenkin päätti sen keskustelun jälkeen jättää oranssin pennun itselleen. Urokset tuntuivat olevan kovin tasaisia, yksi hieman herkempi ja yksi uhkarohkea hullu purija toki erotui porukasta, mutta kaikki tuntuivat varmoilta ja tasapainoisilta yksilöiltä.

Arjen pyörittäminen ja pennun ottaminen Jalon kanss epäilytti paljon. Saman viikon perjantaina Niina kyseli otanko pentua, kun hänelle olisi katselija tulossa, mutta kiireiden vuoksi en ollut ehtinyt miettimään asiaa riittävästi, joten sanoin, että ottaa katselijan vastaan. Illalla kuitenkin harmitti, kun ajattelin, että pentu on mennyt. Seuraavana päivänä lähdin aamusta ajelemaan rottiskerhon leirille, missä osallistutiin Tikkujutun vetämään jälkikoulutukseen. Edelleen aamulla vähän harmitti pennun takia. Aamupäivällä Niina kuitenkin laittoi viestiä, että pentu oli edelleen vapaana ja päätin siltä istumalta pennun ottaa, mutta sanoin, että voisin hakea pennun viikon päästä, kun kotiin pitää pystyttää tarha ja hankkia portteja, jotta elämä pennun ja Jalon kanssa edes onnistuu.

Päätöksen jälkeen ei tullu mitää ahdistusta, mutta parin päivän päästä iski kamala stressi. Lähinnä huoletti, miten saan Jalon kanssa pennun pysymään hengissä, sillä vaikka Jalo on periaatteessa koirasosiaalinen, se on hyvin tarkka omasta tilastana ja tarvittaessa käyttää överiksi meneviä keinoa oman tilansa ylläpitämiseen, mikä voi pennun kanssa koitua kohtaloksi ja tehdä elämästä turhan hankalaa. Ja näin taajamassa rivarissa asuessa tilaa ei kuitenkaan ole liikaa enkä pidemmän päälle halua elää elämää, jossa koirat eivät tule keskenään toimeen. Myös Jalon resurssiaggressiivisuus koirien suhteen mietitytti, mutta se on helposti ennakoitavissa. Toisaalta myös mietitytti millainen pennusta kasvaa. Malisukuinen koira voi pahimmillaan olla jotain todella kamalaa. Elämää, jossa koira ei ole osa elämää vaan koko elämä menee koiran mukaan. Toisaalta taas tiesin jonkun verran suvussa olevia koiria ja niiden osalta en osannut olla huolissani. Osittain myös kaipasin sitä, että otan pennu jostain muualta kuin ns. pelkästään suojelukoteihin pentuja myyvästä paikasta, koska koen suojelupiirit kuitenkin jollain tasolla epäterveeksi ja haluan pysyä myös muissa harrastuslajeissa mukana. Toisaalta malin tai malisukuisen tervun kanssa toki on varmasti mukava suojelulajeja harrastella, jos niikseen on. :)

Viime viikon perjantaina sitten tuli hetki, kun pentu piti hakea kotiin. Kotimatkalla vinkui pari minuuttia, mutta sen jälkeen on ollut autossa pääsääntöisesti ok, kenties väysymystään joskus pari kertaa vinkunut, mutta hienosti onnistuu automatkat ja autossa oleminen mikä on itselle tärkeää. Kotiintulon jälkeen on myös päivittäin harjoiteltu luoksetuloa (nimeä), tarpeiden tekoa ulos ja tietysti yksinoloa erilaisialla kombinaatioilla. Pääsääntöisesti menee ok, mutta jos Saida ja Jalo ovat pennun kanssa kotona niin monesti ne saattavat kuulla tuloni jo kaukaa ja ns. heräävät, mikä sitten herättää pennunkin ennen kuin pääsen kotiin. Tänään tällaisessa tilanteessa pentu sitten vikisi mutta odotin hiljenemistä ennen kuin tulin sisään. Pitänee kai ajatella positiivisesti, että sentään on laumaviettiä ja toisaalta pentu varmasti on rauhassa niin kaukan kuin aikuisetkin on. Jalo ei pentuna koskaan itkenyt perään ja se kyllä ilmeni vanhempana sitten aikamoisina haasteina muualla. :D

Ensimmäisenä iltana majalla

Voro ja Jalon serkku Sieger (Tämä on Imuri)

Muiden ohella on tietysti harjoiteltu puremista tai pikemminkin sen kohdentamista leluihin, sillä pari ekaa päivää tunsin olevani lähinnä purulelu ja pennulla oli suhde lähinnä lahkeisiin, ei ihmiseen. Puremista on niin minun kuin Saidankin osalta saatu kuitenkin hyvin kuriin, mikä on mukavaa. :D 

Muutamia havaintoja pennusta on viikon aikana ehtinyt tehdä. Voro ei ole mikään herkkä poika. Ikäviä juttuja ei muisteta ja haasteista nautitaan. Muutaman namiruudun perusteella nenä käy hyvin ja onpa Voro nostanut ihan käsittämättömällä tavalla jälkiä myös pihasta ja metsästä jossa tiedän nimenomaan ihmisten kävelleen. Sen halu jäjestää tuntuu olevan luontainen ja toivon, että tämä halu pysyy myös aikuisiällä. Voro on kivan ahne. Nappulalla tehdään jälkeä ja tottista ja muita arkisia juttuja, kuten käsittelyä, hampaiden katsomista, häkkiin menemistä jne. Lihan kanssa meinaa lähteä sormet. Tuntuu olevan kova vietti kipossa olevaan ruokaan, mitä on sitten hyödynnetty metsässä lenkillä luoksetuloissa. Keskittymiskyky on hyvä, ei mikään superaktiivinen, mutta varmasti sitä pystytään nuoresta asti työstämään ja eipähän tarvitse hötkyillä sitten aikuisena joka suuntaan toivottavasti. Voro on rohkea, mutta ensin saattaa vähän pöhistä uudessa tilanteessa oudoille ihmisille, mutta aika pian menee katsomaan. Toki muistaa senkin jälkeen vielä meikäläisen eli ei mene Jalon tavoin niin sekaisin ihmisistä, että omistaja ei merkitse enää mitään. Siis ainakaan vielä!!! Koiria saattaa joko vähän pöhistä lenkillä mutta kovasti on kiinnostunut ja aika nopeasti menisi tutustumaan. Hihnassa osataan jo aika mallikkaasti kävellä. Turhaumaa on etenkin ruokaan. Valitettavasti joudun sitä tulppaamaan arkielämää ajatellen enkä halua sitä vahvistaa, mutta jospa sitten kun alkaa harrastusten myötä sitä vähän vahvistamaan kunhan arki on ensin suht ok, niin eiköhän se turhauma sieltä tule. Ruoka herättää paljon siis tunteita ja kerranpa pentu sai myös pienen raivarin kun nostin liian aikaisin nälkäisen Voron pois namiruudusta, mutta onneksi rauhoittuu nopeasti. :) Koirien suhteen ei ainakaan vielä ole näkyvissä resurssiongelmia ja toisaalta olen itse jäänyt monesti hengailemaan jos syö jotain kiposta ja silittelemään pentua, jotta luottamus ihmisiin pysyy ruoan lähellä.

Vaikka elämä on tällä hetkellä vähän haastavaa, kun pitää pelata kotona ja myös ulkona ettei Jalo satuta pentua kun pentu ei ymmärrä pysyä kauempana, olen positiivisesti yllättynyt, miten olen saanut handlattua tilanteet ja monet perusasiat alkaa olla edes aluillaan ja voimme kommunikoida jo Voron kanssa aikankin joistain asioista. :D Olin varma, että tulen katumapäälle kun tilanne ei ole kovin helppo, mutta onneksi ei ole ollut lainkaan sellaisia ajatuksia vaan jopa viikossa olen ehtinyt kiintyä uuteen kaveriin ja mielenkiinnolla seuraan minkälainen tyyppi siitä kehittyy ja samalla koitan toki tarkkailla ja ennakoida mahdollisesti tulevia ongelmia. Myöskään paukkuihin ei ole reagoinut, kun oltiin koettakin jo katsomassa ja tänään iltapissalla kuului kauempaa paukkuja, mutta ne eivät aiheuttaneet miään reaktiota.

Jo harjoiteltuja asioita, mutta joita edelleen vahvistetaan

- luoksetulo ja nimi

- portin takana oleminen

- yksinolo

- hihnalävely

- puremattomuus

- pannan ja takin laittaminen

- tottistemput ja jälki

- krran käyty tasapainotyynyllä (hyvin vähitellen totutellaan)

- kropan hallintaa vapailla metsälenkeillä


Tuleville viikoille opeteltavia asioita on vielä mm.

- kynsien leikkuu

- leikkiminen ja irrotus

- paikalla odottaminen

- odottaminen ovien avautuessa

- luopuminen

- maahanmeno joka on haastava mutta jota tarvitaan, että voi esim esineiden pohjia alkaa tekemään mikäli otan ilmaisuksi maahanmenon.

- lämmön mittaamisen harjoittelu