Muutaman päivän jälkeen sain kuulla todella valaisevaa ja viiltävää analyysiä siitä, miten itse aiheutan osan koiran vilkkaudesta ja hönkimisestä. Kaveri kylmästi löi faktat pöytään siitä, miten en luota koiraan tietyissä tilanteissa (joista on jäänyt "ikäviä" muistoja, kuten silloin, kun Saidan kosketusetäisyydelle tulee lässyttäviä ihmisiä tai koiria).. ja sen vuoksi oma harmostuneisuuden taso nousee mikä näkyy ihan konkreettisesti kropassa, mikä taasen heijastuu koiraan.
Toisaalta taasen en ollut tehnyt riittävän selväksi niitä asioita, joita Saida ei todellakaan saisi tehdä, kuten autosta ulos hyppääminen ilman lupaa tai sängylle hyppääminen. Ja toisaalta taas ennaltaehkäisyä. Kaveri näytti konkreettisesti, miten rauhoitan itseni ja koirat kun avaan auton takaluukun ja miten eleillä ja eritoten äänen painolla kerron mitä niiltä haluan. Tuo kikka toimi kyllä välittömästi, kunhan itse sen sisäistin. Saidan kaltaisen koiran kanssa on oltava todella tarkkana oman äänenkäytön kanssa, kaikissa vastaavissa tilanteissa pitää äänen olla todella matala ja mollivoittoinen, eikä yhtään innostava. Ja tällaiselle hektiselle tuliperseenalla-tyypille sellaisen olemuksen rakentaminen on todella haastavaa ja työlästä, mutta välttämätöntä.
Nyt viikon treenailun jälkeen alkavat koirat (etenkin Saida) olla todellakin paljon rauhallisempia (paria huonoa kertaa lukuun ottamatta), kun avaan takaluukun ja veräjän. Ja mikä parasta, se toimii myös kotona kun koirat riehaantuvat leikkimään liian villisti tai toisaalta metsässä, kun molemmat ovat vapaana, jolloin on aina vaara, että villiintyvät molemmat ja sen jälkeen tulee ruumiita :) Tällä "uudella" todella matalalla ja rauhallisella tavalla olen pystynyt hallitsemaan Saidaa ihan eri tavalla sen ollessa vapaana metsässä Jalon kanssa, eikä se enää välitä metsälenkeillä Jalosta yhtään, edes silloin, kun Jalo syöksyy "muristen" sitä kohti. Ja tämä Saidan rauhallisuus ja välinpitämättömyys tarttuu myös Jaloon tietysti. Mikä ihana tunne, kun vihdoin alan saamaan palaset loksahtamaan Saidan kanssa kohdalleen erilaisten taistelujen jälkeen. Alkaa se kuuluisa yhteinen sävel löytyä ja molemmat Saidan kanssa olemme löytämässä ihan uudenlaisen tavan olemiseen, yksin tai yhdessä :) Hieno tunne tosiaan, ja suuret kiitokset Ihanalle kaverille, jonka nimeä en viitsi mainita. Voi kun minäkin olisin vielä joku päivä yhtä taitava koiranlukija ja kouluttaja!! :)
lopuksi vielä muutamia kuvia syksyltä..
![]() | |
| metallikapulakin nousee vihdoin :) |
![]() |
| 16 viikkoa |
![]() |
| on se komea :) |
Paljon olisi kerrottavaa myös hakuilusta, mutta jätetään se ensi kertaan :)



