Saida (Cimramin ilopilleri)

Saida (Cimramin ilopilleri)

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

PM-koe ja jälkihaasteita...

Saidan kanssa käväistiin edellisenä viikonloppuna Haminassa noutajien PK-mestiksissä. Saldona oli kaoottinen haahuilua muistuttava jana, yksi keppi ja pitkät pätkät hirven ja muiden sorkkaeläinten perässä jäljestämistä. Ei siis kotiintuomisia mestaruuskokeista tällä kertaa. No ensimmäinen kunnon jälki oli ajettu vasta edellisenä päivänä oman metsäjälkiangstin takia, joten ei kai voi ihmeitä odottaa tällaisella treenimäärällä. Onneksi sentään sai kavereita kannustaa samoissa kisoissa kohtalaisiin tuloksiin.


Viime viikonloppuna oli sitten vuorossa piirimestikset Etelä-Hämeen kennelpiirin koirakoille. Jani Heinilä oli saapunut tuomaroimaan maastot ja Kari Santikko tottikset.  Siis juurikin se Santikko jonka manasin viime vuonna alimpaan helvettiin tyypin pilatessa omalla pilkun#¤%&aan meidän mahdollisuudet ykköseen. Jotenkin ärsytti osallistua koko kokeeseen.


Viimeistelyjälki
Ajettiin muutama päivä ennen koetta yksi noin kilometrin mittainen jälki, johon tosin jäi kaksi keppiä matkan varrelle, mutta koira ei niistä ollut hakua saanut. Itse jälkikin meni ihmeen hyvin. Perjantaina vielä tein yhden kanan siten, että jätin Saidan puuhun kiinni ja kävelin itse janan. Tiputin kepin siten, että heti Saidan nostaessa jäljen, se saa vahvistukseksi kepin. No tällainen jana näytti toimivan ja Saida eteni määrätietoisesti nostaen takajäljen tarkistuksen jälkeen oikean jälken ja nosti molemmat kepitkin. Ainakin sai meikattu SNJ:n mestisten huonoa janaa.

Sunnuntaina arvoin meille kuinkas muuten viimeisen jäljen, jäljen numero 12. Odottelua oli siis melkoisesti edessä. Janalla Saida eteni hyvin rauhallisella laukalla, nappasi jäljen, mutta tarkisti ensin pusikkoon menevän takajäljen ennen kuin vaihtoi suuntaa. Janalta 28 pistettä. Tähän pitää olla tyytyväinen. Itse jälki oli jälleen kamalaa haahuilua. Joissain kohdin näin maastossa askelia ja ajettiin jälkeä ihan jäljen päällä, mutta sitäkin enemmän kauhistelin miljoonia sorkan jälkiä, että näinköhän taas etsitään jotain ihan muuta kuin keppejä. Jälki ei ole tänä vuonna oikein missään vaiheessa tuntunut sellaiselta kuin miltä se on aiempina vuosina tuntunut. Koira on ollut varman tuntuinen liinan päässä, mutta nyt perusjäljestyskin tuntui vaikealta. Liekö riistalla osuutta asiaan, vai onko tämä kuivuus meille vain vaikeaa, kun treenimäärät on mitä on. Jäljen lopussa taskussa oli vain neljä keppiä ja lähdettiin vielä Sadian kanssa etsimään niitä lisää, mutta ei ollut onnea tällä kertaa matkassa, että olisi sattunut keppiin törmäämään. Pieni lohdutus oli, että saman tien varrella olleet muut kilpailijat eivät saaneet kumpikaan kuin pari keppiä, joten haasteita tuolla alueella riitti. Janasta ja jäljestä tuli pisteitä yhteensä 128.


Seuraavana oli vuorossa tottikset, mikä vaikeutti omaa toimintaa, sillä olisin halunnut varmistaa maastopisteet ennen kuin olisi tarvinnut päättää, tehdäkö tottiksia Santikon arvostelussa lainkaan. Nyt ei siihen kuitenkaan ollut mahdollisuutta ja päätin mennä tottikseen. Onneksi saatiin aloittaa kenttäsuorituksilla sillä keli oli todella kuuma ja paikallaolo suorassa auringonpaisteessa alle olisi ollut viimeinen naula arkkuun.


Kuvasin Saidan tottiksen, vaikka tiesin, että mitään katsottavaa siinä ei tule olemaan. Saida oli aivan kuollut eikä jaksanut edes luoksetuloissa kuin vaihtaa juuri ja juuri laukalle. Hyppyesteen meni vielä mennessä, mutta palautti ravilla eikä pystynyt kuin nostamaan etutassut esteen päälle ja niinpä kiersi hypyn. Tämä meni täysin koiran piikkiin. Heitto oli ihan hyvä.


A-esteessä skarppasi, samoin eteenmenossa, eikä sentään tarvittu yhtään lisäkäskyä. Kokonaispisteet 81. Aivan käsittämätöntä että viime vuonna heinäkuussa Santikolla liikevirheettömällä hyvävireisellä suorituksella oltaisiin saatu 82p (liikevirheitä 9p. arvoisesti) ja nyt PM-kisoissa huonolla vireellä ja yhdellä liikevirheellä 81p. Eipä tarvitse enää ikinä mennä kokeeseen, jossa on tottiksessa mukana harjoitusarvostelija.


Saidan tottis löytyy täältä.




No tottiksesta selvittiin ja viimeisenä oli vuorossa esineruutu. Saida lähti hieman rauhallisemmalla laukalla, mutta nosti aika nopeasti pari esinettä. Kolmatta etsittiin vähän pidempään, mutta sekin lopulta löytyi. Neljäs jäi metsään. Miinusta tuli omasta ohjaamisesta (annoin vähän ekstrakehuja ja koiran pissalla käymisestä, en siis edelleenkään muista pissattaa koiraa, vaikka pitäisi tietää, että sillä juottamisella varmasti tulee hätä). Iloinen olin siitä, että Saida jaksoi joka kerta lähteä etsimään ja vauhti parani loppua kohden. Kokonaispisteet esineistä 22 ja maastopisteet siis yhteensä 150, mikä riitti tulokseen. Sijoituksilla ei juhlittu, mutta saatiinpahan sentään edes tulos. :D Seuraava koe on jo katsottuna ja ilmottuna.. jos vaikka kokeilisi pari kertaa treenata ennen sitä. Janan ohella olisi pakko saada jotain varmuutta nyt myös jäljellä pysymiseen (kenties kokeillaan ruokaa tai muita jippoja) ja keppien ilmaisuun, vaikka en uskokaan, että Saida tahallaan keppejä jättäisi...















maanantai 7. toukokuuta 2018

FMBB 2018

Vuorossa melkoinen tarina runsaan kuvakavalkaadin kera. :) Niin sitä ollaan yhtä huikeaa kokemusta rikkaampana Sloveninan FMBB-kisojen jälkeen. Päästiin kuin päästiinkin matkaan, vaikka vielä viimeisinä päivinä Jalo päätti kehittää itselleen niin pahan ruokareaktion, että käveli useamman päivän kolmella jalalla, kun tassu oli huonona. Matka alkoi keskiviikko iltapäivänä viikkoa ennen kisojen alkua 32 tunnin risteilyllä Saksan Travemündeen, minkä aikana tassu onneksi rauhoittui, kun Jalo ei syönyt mitään. Juoksujen osalta lopuillaan oleva hyttikaverin koira kun vei kaiken Jalon huomion. Tassu sentään rauhoittui ja päätin, että mennään pelkässä nappulalla koko reissu ja jäljellekin hain esinepalkaksi RC:n vastaavaa märkäruokaa, ettei vahingossakaan enää kehitetä mitään tassuvaivoja ennen kisoja.



laivasankarit Fanni ja Jalo <3


Saksan puolelle päästiin torstaina myöhään illalla. Jaksettiin ajaa pari tuntia Hannoveriin, missä pysähdyttiin yöksi nukkumaan muutamaksi tunniksi. Aamulla matka jatkui Sloveniaan, vaikka matka takkusikin Etelä-Saksassa jonkin verran ruuhkien vuoksi. Perjantai illalla puolen yön aikaan oltiin vihdoin Sloveniassa.

Hannoverin huhtikuinen aamu
 
menomatkan aamupalaa


menomatkan ruuhkissa pysähdyttiin lenkkeilemään Etelä-Saksaan



hotellin melko täydelliset lenkkimaastot
Viikonloppuna treenattiin A:ta, B:tä ja C:tä ahkerasti ja nautittiin upeista maisemista, hyvästä seurasta ja lämpimistä illoista. Hotellimme Majerija sijaitsi viinitilojen keskellä vuoristomaisemassa vähän kauempana keskustasta, joten kohteeseen päästyämme ei tarvinnut lomafiilistä kauheasti kaivella. :) Sunnuntaina ehdittiin vielä käydä eläinlääkärin tarkistuksessa ja pikavisiitillä stadikalla. Maanantaina aamulla vuorossa olivat viralliset harjoitukset. Harjoitukset meni Suomen joukkueen osalta hyvin. Muutoin Jalo lepäili maanantain. Tiistaina vielä jäljestettiin ja iltapäivällä piipahdettiin avajaisissa ja illalla olikin jo arvonnat. Koiraa ei onneksi avajaisiin tarvinnut ottaa. Läpöä oli päivisin melkeinpä 30 astetta ja Suomen nollakeleistä saapuneille koirille lämpö otti koville.

lepoa hotellihuoneessa

avajaistunnelmia

avajaisnäytös


Arvoin meille jäljen heti seuraavalle päivälle, torstaille tottiksen ja perjantai aamulle purut. Arvontojen jälkeen jotenkin iskostui itsellekin päähän, että todellakin kisaamaan ollaan lähdössä ja rento lomafiilis jäi hieman taka-alalle. Yöt sentään sai nukuttua varsin hyvin jännityksestä huolimatta.

Keskiviikko aamuna saavuin jäljen tapaamispaikkaan ajoissa. Homma oli kussut huolella jo aamun jäljestäjille ja aikatauluilla saattoi heittää vesilintua. Jäljille lähdettiin ajamaan tunti myöhässä ja lopulta meidät jätettiin hiekkatien varteen odottamaan kommenteille "odottakaa tässä kunnes tulen takaisin". Ei ollut mitään käsitystä milloin päästäisiin pellolle, mutta onneksi joukkuejohtaja saapui seuraksi kun aiemmat suomalaisten jäljet oli ajettu. Samalla ehti kävelyttää koiraa pariin otteeseen. Jonkin verran meitä pompoteltiin vielä paikasta toiseen ja saatiin kokoajan ristiriitaista tietoa siitä, milloin oma jälki olisi. Lopulta kuitenkin jäljentekijä kutsui meidät suuntaansa.

Ilmoittautuminen sujui englanniksi ja Jalo lähti matkaan varmasti. Jälki eteni kuin raiteilla, myös kulmat, ja pari ekaa esinettä oli täydellisiä. Lopulta tultiin kolmannelle esineelle, minkä Jalo merkkasi, muttei jostain syystä ilmaissut. Viimeisestä esineestä lähti siis 7p. Lopulliset pisteet olivat 88, mikä kahdella esineellä oli aivan supertulos. Ehdittiin todella vähän jäljestää ennen koetta eikä Jalolla ollut yhtään kokeenomaista tyhjää jälkeä alla, joten jäljestämiseen olin enemmän kuin tyytyväinen. Esine oli pikemminkin tapaturma kuin mikään Jalon "mielenosoitus" esineitä kohtaan. Jalon jälkeä näkee vähän täällä: Tämä on Gentlemanni FMBB 2018 A88. Joukkuejohtaja Emma kuvasi jäljen FMBB-ryhmään livestreaminä ja olen tuon kuvannut näytöltä, joten laatu on kammottavaa mutta näkee siitä sentään jotain. :)






Seuraavana iltapäivänä oli sitten tottisten vuoro. Kentän sisäpuolelle mentäessä aurinko porotti kuumasti eikä missään ollut varjoa. Laitoin Jalon maahan odottelemaan, mutta kuumuuden takia Jalo veto lonkalle kokoajan. Vähän mietitytti, että kellahtaako Jalo paikallaolossa kyljelleen, kun ei meinannut alussakaan jaksaa maata ryhdikkäästi. Paikallaolopaikalle oli onneksi juuri tullut varjo ja varsinaista paikallaoloa ei sentään tarvinnut suorittaa suorassa auringon paisteessa. Haettaessa paikkiksesta Jalo oli hyvässä tilassa, mutta eteenlähetyksen aikana Jalo joutui olemaan auringossa enkä saanut sitä laittaa maahan niin kuin olen treenannut vaan koira piti pitää perusasennossa odotuksen ajan, eikä Jalo tuntunut niin pirteältä kuin yleensä. Seuraamisessa Jalo tuntui hieman väsyneemmältä kuin yleesä. Kuumuus verotti jonkin verran, mutta kontaktia Jalo ei pudotta onneksi koskaan ja juoksuissa ja käännöksissä oli todella hyvin mukana.




Istumisessa taisi lämpö tehdä tehtävänsä, kun Jalo jäi seisomaan. Yksi lisäpiste lähti kuulemma vielä siitä, kun menin takaisin koiran viereen ja Jalo linttakorvana laittoi korvat alas. Näitä kun ei sattuneesta syystä ole treenattu, niin koira vähän hämmentyi. Lopuissa jäävissä ja luoksetuloissa Jalo oli pirteä ja teki hyvät liikekokonaisuudet.

Tasamaanouto oli hyvää peruskamaa. Hyppyesteellä teki muuten hyvän noudon, mutta taisi kuumuus painaa ja koski takaisin tullessa esteeseen. A-estenouto oli priimaa, mutta tekniikkaa pitää muistutella taas, että malttaa tulla esteeltä vähän alas ennen hyppyä. Itse keskityin omaan ohjaamiseen, apuja en koiralle koskaan anna, mutta nyt tein vielä keskittyneesti jaksotukset sekä noudoissa että luoksetuloissa, ja niihin olin tyytyväinen. Eteenmenossa lähti todella hyvin ja voimakkaasti, mutta koska ei oltu ehditty treenata maahanmenoa tässä liikkeessä, niin Jalo tarvitsi tuplakäskyn. Tämän jälkeen vilkaisin tuomaria joka totesi hymyillen ja olkia kohauttaen, että "It happens".





Kun lähdin hakemaan koiraa, kuulin tuomarin toteavan toiselle tuomarille, että "not so bad". Kun palasin arvosteluun, tuli toinen tuomari onnittelemaan ja kättelemään. Vähän ihmettelin, että tämäkö on täällä tapana. Arvostelu kuitenkin alkoi hämmentävillä sanoilla, kun tuomari totesi, että meidän tottis olis juuri sitä mitä he haluavat nähdä. Koira on avoin ja silti vietikäs ja halukas tekemään töitä, ei lainkaan hermostunut ja sitä ohjattiin urheilullisesti (tarkoittaa siis korrektisti ja ei siten, että yritetään peittää "puutteita" esimerkiksi huonolla jaksottamisella tai "pienoisilla" avuilla.) Vähän siinä meni sanattomaksi ja loppupistemäärä oli kaikista liikevirheistä huolimatta 85, mikä oli käsittämätöntä. Ilman kaikkia virheitä olisimme saanneet 94-96 tottiksen MM-kisoissa. Se jos joku lämmitti mieltä. Jälkeenpäin luin myös Mia Skogsterin kirjoituksen Suomen joukkueen sivuilla, missä hän kehotti katsomaan meidän tottelevaisuuden, mikäli kisojen tiukka arvostelu mietityttää. Onhan se kiva myös tuon luokan tekijältä saada moinen kommentti. Kiva, että oma tyyli tehdä tottista koiralle saa positiivista palautetta.

Perjantai aamuna kello soi viiden jälkeen aamulla, kun halusin olla jo kuuden aikaan stadikalla. Purujen oli määrä alkaa 6:50. Yön aikana tuuli oli kuitenkin yltynyt eivätkä piilot meinanneet pysyä pystyssä. Päästiinkin aloittamaan purut noi tunnin myöhässä.


Jalon virittelyt meni ok. Piilonkierroissa sitten karkasi kuin karkasikin kutoselle nelosen sijaan, mutta Jalon kanssa se on nyt positiivinen ongelma, kun miettii, miten vaikeita tunnetilaongelmia kutosella oli viime vuonna ja vielä talvellakin. Piilovartiointi meni hyvin ja siitä saimmekin yhtenä harvana kisojen koirakkona excellentin. <3 Hallintaan otto oli ok. Pakopaikalle siirtymisessä tuli itseltä huono jaksotus maahan-käskyssä ja Jalo tarvitsikin sitten tuplakäskyn. Pako ok. Selässä vähän oli edessä, mutta piti paikkansa ja iski hyvin. Samoin sivarit oli ok. Pitkässä liikkeessä sai kuvien perusteella vajaan otteen, mutta korjasi heti. Eteni kuitenkin loppuun asti vauhdilla eikä ollut aikomustakaan vaihtaa viettiä. Yhden kerran ehdittiin tätäkin treenata, joten selkeästi ollaan oikealla tiellä. Samalla mokella oli monen koiran kanssa vaikeuksia, jos vähänkään tulivat "äijää kohti", joten ilmeisesti Jalo tuli selkeästi hihaan. Uudelleenhyökkäyksen jälkeen tuli automaatti-irrotus. Sentään selvittiin viimeiseen irrotukseen asti ilman automaattia. Jalo keksi talvella yhtäkkiä, että voi itse irroittaa, kun kuormitus loppuu, joten tässä työstettävää tälle vuodelle. Puruista virheistä huolimatta hyvä C81.




Purujen jälkeen iski hieman tyhjä olo. Kisat on todella ohi. Myös muut suomalaiskoirakot saivat tuloksen, joten superhieno joukkue meillä oli, vaikka lähes kaikki olivat ensikertalaisia. Hieno fiilis jäi siitä, että saatiin vahva tulos (254) näinkin surkealla valmistautumisella (alle 10 purutreeniä rm:ien jälkeen ja alle 10 jälkeä talven jälkeen, pari ulkotottista sulalla kentällä) eikä jääty lopulta kuin kahdeksan pistettä superfinaalipaikasta. Ei siis kaukana olla. Toki se vaatii liikevirheettömän suorituksen. Näissä kisoissa ei ole varaa virheisiin, jos meinaa menestyä. Jos vaikka vielä joskus pääsisi toistamiseen kansainvälisiin kisoihin vähän paremmalla valmistautumisella katsomaan mihin asti sitä rahkeet voisi riittää. Näissä kisoissa lopullinen sijoitus oli 42/143, joten onnistuttiin hienosti jättämään sata maailman parasta suojelukoirakkoa taaksemme.


Jalo oli alun tyttöhuuman jälkeen mitä mainiointa matkaseuraa. Se ottaa rennosti autossa ja sen voi jättää huoletta hotellihuoneeseen vapaaksi yksinään pitkäksikin aikaa. Yöt nukuttiin isolla parisängyllä mukavasti ja Jalon ruokahalukin palautui heti hotelliin päästyämme. Myöskään Suomen joukkueen toinen juoksunarttu, joka aloitti juoksunsa juuri ennen reissua, ei juuri Jaloa enää Sloveniassa haitannut. Kyllä sitä tämän kokemuksen jälkeen viitsii toistekin Jalon kanssa lähteä reissaamaan. Toivottavasti päästäisiin nyt treenaamaan edes joten kuten säännöllisesti niin voisi oikeasti havitella paikkaa myös FCI MM-joukkueessa, mikäli SM-kisoihin päätetään osallistua. Tulokset olisi näillä näkymin nyt kasassa.

Lopuksi vielä kisamaa Slovenian ja Vipavan hehkutusta. Mitä mainioin matkakohde ja pääsee näkemään aitoa Slovenialaista elämää, kun matkustaa Vipavan kaltaiseen pienempään kylään. Joka puolella on vihreää vuoristoa eivätkä sadepilvet usein kylään yllä juuri vuoristojen takia. Tuuli voi tosin riepotella ajoittain melko voimakkaasti. Lenkkimaastoja löytyy suht läheltä vuoristoilta upeine maisemineen ja jo pelkästään paikallisten viinitarhojen ympäristössä ulkoilu rentouttaa mielen totaalisesti. Ihmiset ovat käsittämättömän ystävällisiä ja avoimia. Liikennejärjestelyt ovat huippuluokkaa, kun vertaa takahikiä-Suomeen ja matkanteko on ruuhkista huolimatta suht leppoisaa. Seuraavaa matkakohdetta suunnittelevalle en voi kuin suositella. <3<3
C-osan jälkeen extempore reissu Venetsiaan


Huokausten silta

Paluumatkalla Suomeen Jaloa jaksoi vielä hymyilyttää :)

Maailmanmatkaaja <3









lauantai 7. huhtikuuta 2018

RTK3 Saida ja "Tunteesta tekniikkaan"

Koekausi korkattiin tänään Hausjärvellä FMBB-kisoihin matkaavan toko-joukkueen tueksi järjestetyissä rally-toko-kisoissa.  Olin ilmoittanut Saidan vain yhteen kokeeseen, vaikka hallissa oli vierekkäisillä kentillä kokeet ja monet kilpailijat starttasivatkin sekä Pia Heikkisen että Iiris Harjun valvovan silmän alla.


Saidan kanssa oltiin ilmottauduttu Pia Heikkisen kokeeseen. VOI-koirakkoja oli paikalla kokeessa 9.


Rata ei taaskaan ollut onneksi vaikein mahdollinen. Toki tässä välissä on ajoittain treenailtu oikealla puolella seuraamista, joten olokin on jo hieman varmempi kuin aikoinaan ensimmäisessä VOI-startissa. Ja oli radalla sentään oikealla puolella juosten tehtävä pujottelu edestakaisin, joka on kaikkea muuta kuin helppo. Samoin hyppy oli punainen aksahyppy (valkoista vain keskellä) ja mietin, miten koira erottaa puomin vihreää nurmea vasten.


Rata tuntui varsin sujuvalta, vaikka itseä jännitti edelleen vähän, eikä Saidakaan tuntunut vielä niin rennolta kuin alempien luokkien starteissa. Edessä peruutuksessa Saida hipaisi jalkaa, samoin juosten pujottelussa törmättiin Saidan kanssa pienesti pariin otteeseen, mutta tuomari ei tainnut niitä nähdä, kun ei niistä rokottanut. Viimeisellä puolenvaihtokyltillä Saida oli hieman pihalla ja ajattelin, että kymppi napsahtaa, kun jouduin nanosekunniksi pysähtymään kyltin eteen, ennen kuin sain Saidan käännettyä. Itse käännös oli kyllä Saidalta napsakka. Toki tiedä sitten, miltä liike näytti ulospäin. Oman pään sisällä, kun kaikki tuntuu kestävän ikuisuuden suorituksen aikana. :D Tuomari ei virhettä kuitenkaan todennut, joten ei siitä miinuksia. Hyppykin onnistui manailuista huolimatta hyvin. Käytösruudussa ei ollut niin hyvässä tilassa kuin yleensä, mutta ehkä treenaamattomuus näkyy. Saida suoritti liikkeen kuitenkin varmasti.


Palkintojen jaossa sai täydellisesti yllättyä, kun tuomari kutsui hakemaan sadan pisteen paperia ja kommentoi meidän tekemistä sanoilla "aivan ihana rata". Sillä irtosi myös luokkavoitto. Toki tuomarin linja piti läpi kokeen ja kun tuli seurattua Iiris Harjunkin voi-luokkaa niin eipä sielläkään tuomari ihan kaikista hipaisuista rokottanut, joten ehkä oma taipumus natsimeininkiin on rally-tokossa vähän ylimitoitettua. :D Joten ansaittu voitto se oli joka tapauksessa. Hyvä Saida! Kesällä päästään toivottavasti ratatreeneihin mukaan, niin joskus uskaltaa oikeasti startata myös siellä mestarissa.

Tähän loppuun voi vetäistä myös yhteen tämän viikon Jari Kantoluodon luennon Tunteesta tekniikkaan. Hyviä, paljolti tuttujakin juttuja tuli paljon, mutta kertaus on opintojen äiti. Jotenkin välillä monet perusasiat tuppaavat unohtumaan, niin hyvä käydä välillä muistuttelemassa niitä mieliin ja kerätä motivaatiota treenaamiseen.


Kantoluodon metodissa koiran aktiivisuus on kaiken A ja O. Korkealla tai matalalla vietillä ei sellaisenaan ole itseisarvoa, vaan koira tuottaa sen vietin, minkä se ominaisuuksiltaan pystyy, kun se on oppinut olemaan itse aktiivinen. Sitä kautta tulee myös hyvä yhteistyö, missä palkat ovat toissijaisia ja yhteistyö ensimmäinen motivaattori. Helposti ohjaaja jää liian kiinni palkkoihin, jolloin koira jää niistä riippuvaiseksi, eikä kykene tai halua suoriutua tehtävistä ilman palkkaa. Tähän toki haluan mainita koiramateriaalin vaikutuksen. Saida on huomattavasti huonommin koulutettu (pentuaika) kuin Jalo, mutta sen miellyttämishalun ja.. no.. normaaliuden vuoksi se on ollut helpompi viedä surkeallakin koulutuksella kokeeseen, vaikkakaan sen viettitaso ei ole kovin korkea. Jalon aktiivisuutta on taas pennusta asti vaalittu, mutta sen äärimmäinen suhtautuminen muihin ihmisiin ja koiriin sekä miellyttämishaluttomuus on pakottanut rakentamaan Jalon suorituksen hallinnan ja palkan/haukunodotuksen varaan. Toki en kiellä etteikö Jalo myös tykkäisi itse tottiksesta, kun saa juosta, noutaa ja tehdä muita juttuja. Ei vain yksinketaisesti ole olemassa asiaa, josta Jalo saisi niin isot kiksit kuin esimerkiksi narttukoirista. Niinpä Jalon aktiivisuuden palkkaaminen asialla X ei valitettavasti kanna kokeisiin asti. Mutta onhan tuo harrastaminen onneksi muutoinkin edennyt. :D


Aktiivisuudella Kantoluoto tarkoittaa tiivistetysti keskittynyttä mielentilaa. Olisi vielä plussaa, jos keskittyminen kohde olisi ohjaaja. ;) Tätä tulee treenata paljon oudoissa paikoissa, eikä pidä asettaa koiralle vaatimuksia esimerkiksi uudessa hallissa, vaan pitäisi antaa koiran tarjota keskittynyttä kontaktia. Koiran kanssa ei pitäisi myöskään tehdä lajisuoritteita, jos sen keskittyminen ei ole sataprosenttisesti (tai ainakin melkein) ohjaajassa.


Monasti ohjaaja haluaa kontrolloida koiran käyttäytymistä treeneissä jo ennen kuin koiralla on varsinaista koulutusta taustalla. Ohjaaja kenties jännittää koulutuksessa, missä muut katsovat tai muutoin vain haluaa, että treeni etenee suunnitellusti, ja koira tekee mitä pyydetään. Kantoluodon mukaan, kun lähdetään vaatimaan koiralta asioita, kuten että ei saa haistella maata kentällä, ja vaatii kontaktia kenties pakotteilla, syntyy koiralle usein ajan myötä stressiä, joka voi pahentaa käytöstä ja yhteistyöhaluttomuutta mm. sijaistoimintojen muodossa. Jos koira on esimerkiksi kovin sosiaalinen tai kiinnostunut ympäristöstä, on Kantoluodon mielestä parempi yrittää nostaa ns. omia panoksia ja pyrkiä tehdä itsestä mielenkiintoisempi kuin estää koiraa tekemästä ei-toivottuja asioita.


Uskon, että useimmiten yhteistyöongelman syynä on palkan liian suuri merkitys, ei niinkään pakotteet yms, jos miettii esimerkiksi niitä nähtyjä rally-tokon koesuorituksia, missä koira ei ole lainkaan kuulolla ja kerätään hylsyjä yksi toisensa jälkeen. Muita syitä huonoon yhteistyöhön ovat esimerkiksi huono palkka ja väärästä tunnetilasta palkitseminen.


Aktiivisuuden vastakohtina Kantoluoto näkee passiiviuuden ja turhautuneisuuden. Näitä ei kuitenkaan pidä vältellä (esim passiivista koiraa kalastella), vaan ne pitää työstää pois maltilla ja vahvistaa oikeaa mielentilaa, kun koira sitä tarjoaa. Myöhemmin, kun koira osaa olla aktiivinen, sitä haastetaan entisestään, jotta koira oppii yhä paremmin hakeutumaan itse aktiiviseksi yhä vaikeammissa olosuhteissa.


Kantoluoto toi myös esiin saman kuin Balli eli koiran vastuun ottamisen. Koiralle annetaan vastuu treenistä, ja koiran tulee miettiä itse, miten se saa palkan. Pakottamalla tai kalastelemalla koiralta otetaan pois vastuu treenistä, mikä tekee koirasta paitsi passiivisen myös kenties tylsistyneen, kun ohjaaja "ratkaisee kaikki ongelmat" koiran puolesta. Kun koira joutuu itse ottamaan vastuun yhteistyöstä, on yhteistyö myös todennäköisesti syvempää, jolloin ulkopuoliset häiriötkään eivät vaikuta koiraan nin helposti.


Nämäkin muistiinpanot on syytä kaivaa taas esiin, kun seuraava pentu astuu taloon. Sitten joskus tulevaisuudessa. :)